kesäkuu 2011

Hallitus satsaa hyvinvointiin

27.06.2011|News|

Uuden kokoomusjohtoisen hallituksen yksi tärkeimmistä teemoista on syrjäytymisen, köyhyyden ja terveysongelmien torjuminen. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta etuuksien ja palveluiden parantamiseen, työelämän kehittämiseen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehdään tuntuvia parannuksia. Työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan 100 eurolla kuukaudessa heti ensi vuoden alusta alkaen. Samalla toimeentulotuen perusosaa korotetaan kuudella prosentilla. Lisäksi yksinhuoltajien toimeentulotuen korottamiseen varataan viisi miljoonaa euroa. Työelämän toimissa painotetaan työkyvyttömyyden ehkäisemistä ja mm. osatyökykyisten työmahdollisuuksien parantamista. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja mitä useampi työikäinen ja -kykyinen suomalainen töissä käy, sitä paremmin pystytään pitämään huolta kaikista heikoimmassa asemassa olevista. Kokoomuksen tavoite vanhuspalvelulaista toteutuu ja jatkossa lailla turvataan iäkkäiden ihmisten oikeus laadukkaaseen [...]

Kestävä ja kasvava talous hyvinvoinnin perusta

21.06.2011|News|

Maan hallitus sekä hallitusohjelma ovat pian sillä mallilla, että perusteellisesti neuvoteltua ohjelmaa päästään pian toteuttamaan käytännössä. Prosessi huhtikuun vaalien jälkeen on ollut ennennäkemättömän hankala ja vaikea. Uuden hallituksen muodostavat kuusi erilaisen arvomaailman omaavaa puoluetta, mikä on luonnollisesti johtanut kompromisseihin kaikkien osalta. Yrittäjän ja työssäkäyvän kannalta hallitusohjelma on kuitenkin pääsääntöisesti hyvä. Verotuksen tasoa ja rakennetta uudistetaan talouskasvua, työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukevaan suuntaan. Erittäin tärkeää on se, ettei palkkatulojen verotus kiristy millään tulotasolla, eikä osinkotulon verotuksen rakenne muutu. Työllisyyttä edistetään myös keventämällä pienituloisen työn verotusta, mikä kannustaa työn vastaanottamiseen. Työnteon täytyykin aina olla tukia kannattavampaa. Suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja investointihalukkuuden sekä työllisyyden [...]

Ryhmäpuheenvuoro Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa

13.06.2011|News|

Arvoisa herra puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Vuoden 2008 talouskriisin pahimmat vaikutukset alkavat olla jo takanapäin. Kaikki muistavat ne sopeuttamis- ja säästötoimenpiteet joita mekin Lappeenrannassa jouduimme tekemään. Viime vuosi oli talouden osalta jo odotuksiakin parempi niin Lappeenrannan osalta kuin laajemminkin. Koko Suomen talous kasvoi kohtuulliseti viime vuonna ja kuluvan vuoden kasvuksi ennustetaan 3,6 %. Ulkoisen kysynnän vahveneminen nopeuttaa viennin kasvua ja tämä lisää taloudellista toimeliaisuutta kaikilla sektoreilla. Viennin kasvun seurauksena investointien voidaan odottaa käynnistyvän ja talouskasvun laajenevan edelleen. On selvää, että koko Suomen talouden koheneminen tulee vaikuttamaan myös Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan alueella positiivisesti - joskin edelleen kaikille lienee selvää, että tämä vaikutus [...]

Tervetuloa kahville lauantaina 11.6.

04.06.2011|Ajankohtaista|

Hallituksen muodostumista odotellessa on loistava tilaisuus tavata Jukka kesäisten päiväkahvien merkeissä Lappeenrannan satamatorilla kahvila Kafiinassa lauantaina 11.6. kello 12.00 - 13.30. Tule vaihtamaan kuulumisia ja jututtamaan Jukkaa. Välitä viestiä eteenpäin ja tuo mukanasi satamaan myös tutut ja ystävät. Juhlistetaan Jukan valintaan ja upeaa kesän alkua yhdessä.

Go to Top