maaliskuu 2012

Vastauspuheenvuoro täysistunnossa: Afganistanin tilanteesta ja naisten koulutuksesta siellä

29.03.2012|News|

Arvoisa puhemies! Erittäin hyvä, että selonteko on ollut yksimielinen ja näinkin hyvin voidaan täällä salissa tähän yhtyä. Kun edustaja Yrttiaho toi tuossa esiin skeptisyyttä tämän suhteen, ovatko vuonna 2014 Afganistanissa asiat kunnossa, niin eivät ne varmasti siellä ole, vaan tämä ongelmatilanne jatkuu, ja se tarkoittaa sitä, että tämän kansainvälisen operaation on myös jatkuttava siellä. Niin ikään myöskin Suomen sotilaallisen läsnäolon on jatkuttava niin kauan kuin on tarpeen. Afganistan on todella väkivaltainen maa, ja uskon kuitenkin, että suomalaiset siellä suojaavat näitä ihmisiä toistaiseksi paremmin kuin omat sikäläiset sotilaat. Tässä puhuttiin afganistanilaisten koulutuksesta, ja on selvää, että kouluttautuminen on tämän homman avain. [...]

Kirjallinen Kysymys: Pien-Saimaan tilan parantaminen

28.03.2012|News|

Eduskunnan puhemiehelle Läntisen Pien-Saimaan tila on heikentynyt merkittävästi 2000-luvun jälkeen. Alueella on ollut toistuvia sinileväkukintoja, joista pahin vuosien 2008-2009 aikana. Leväkukinta alkoi syksyllä ja päättyi vasta maaliskuun lopulla. Leväesiintymä on herättänyt alueen asukkaat ja kunnat vesiensuojelun tärkeyteen. Huoli veden tilasta on käynnistänyt selvityksiä ja hankkeita alueen vesistön kunnostamiseksi. Vesistön tilan tarkkailu osoittaa, että tila ei ole kääntynyt parempaan suuntaan, vaan lämpimien kesien aiheuttama kerrostuneisuus on vaan pahentanut tilannetta. Pien-Saimaan rehevöitymistä edistävät mataluus, pengertiet ja pieni virtaama. Vesistö on laaja, joten kunnostusvaihtoehdot ovat rajallisia. Toteuttamiskelpoisena vaihtoehtona on selvitetty virtausohjauksen käyttöä tilan parantamiseksi. Virtausohjauksen käytöstä on tehty YVA tarkastelu, jonka perusteella on [...]

Stadighin työryhmällä hyviä ehdotuksia

21.03.2012|News|

Näinä päivinä hallitus kokoontuu ensi vuoden budjetin kehysriiheen pohtimaan valtion tulevien aikojen menoja ja tuloja. Jokaiselle on selvää, että tällä hetkellä Suomi on pahassa taloudellisessa ahdingossa ja kuten olemme saaneet pääministeriltä kuulla, on kehysriihessä pohdittava ja tehtävä esityksiä massiivisesta usean miljardin menosopeutuksesta. Miten tähän on tultu ja miksi asiat ovat näin huonosti? Talouskasvua ei ole. Vienti supistuu koko ajan. Huoltosuhde heikkenee. Kaikki maksaa liikaa. Suomessa ei kannata tehdä mitään. Siinä muutama syy näin alkajaisiksi. Ajat eivät ole niinkuin ennen Päätettiinpä hallituksen sopeutusriihessä millaisia menojen sirkkelöintejä tahansa, on muutamia asioita, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Ensimmäinen ohjenuora on se, että sopeutuksen [...]

Vastauspuheenvuoro täysistunnossa: Erilaisista tarpeista kotihoidon tuelle ja päivähoidolle

20.03.2012|News|

Arvoisa puhemies! Kuten ministeri Guzenina-Richardson tuossa totesi, ne meistä, jotka olemme kuntapäättäjiä, tietävät, että kotihoito on yhteiskunnalle monesti ja olennaisesti halvempaa kuin päivähoito päiväkodissa, ja osaamme kantaa sitä tuskaa. Pääministeri Katainen peräänkuulutti mielestäni ansiokkaasti mielenmalttia tässä asiassa. Mielenlujuutta soisin myös keskustalle. Sen sijaan, että nyt varjonyrkkeillään huhuntappotalkoissa, voisimme käyttää tätäkin aikaamme sen pohtimiseen, miten lasten päivähoitovaihtoehtoja voitaisiin kehittää ja saada nykyinen järjestelmä huomattavasti joustavammaksi. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, tilanteet ovat erilaisia, tarpeet ovat erilaisia. Perheillä on oltava valinnanvaraa. Uskon, että nykyisen kaltaisen kotihoidon tuen tarve ja kehittäminen ymmärretään kyllä laajasti nykyisessä hallituksessa. Jukka Kopra, Eduskunnassa 20.3.2012 Luettavissa myös [...]

Puheenvuoro täysistunnossa: Kuntauudistuksesta ja rakenteiden uudistamisesta

07.03.2012|News|

Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee kuntauudistusta. Suomi tarvitsee rakenteiden uudistamista. Juuttuminen vanhoihin rakenteisiin tulee tälle maalle tosi kalliiksi. Huoltosuhde meillä Suomessa heikkenee koko ajan, kunnat velkaantuvat ja yhdyskuntarakenne hajautuu. Palvelutarve kasvaa, väestö vanhenee, kaikki tämä maksaa rahaa koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän on pakko tehdä jotain. Kuntauudistus ja tapa, jolla se toteutetaan, on yksi avain ongelman ratkaisuun. Nyt on aika kunnissa keskustella ja suunnitella, mikä on millekin alueelle paras ratkaisu kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi ja nousukäyrälle pääsemiseksi. Väitetään, että palvelut katoavat suurempien kuntien reuna-alueelta, jos kuntarakennetta uudistetaan. Jos nyt emme tee mitään, nykykehityksellä on aivan varmaa, että silloin ne palvelut vasta [...]

Tapaa Jukka Imatralla ja Lappeenrannassa 5.3.

02.03.2012|Ajankohtaista|

Jukka on tavattavissa maanantaina 5.3.2012 Imatralla ja Lappeenrannassa. Imatralla Jukan löydät KoskentoriltaCaffè Prego:sta kello 9 - 10.(Napinkuja 2, Imatra) Lappeenrannassa Jukka on puolestaan tavattavissa Kauppakeskus Galleriassa (Kauppakatu 40) Galleria Cafeteriassakello 11 - 12. Näytä suurempi kartta Näytä suurempi kartta

Go to Top