joulukuu 2014

Tervetuloa Joulupuurolle

20.12.2014|Ajankohtaista|

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra ja kansanedustajaehdokas Marita Toikka ovat tavattavissa Lappeenrannan Oleksilla lauantaina 20.12. klo 10-12. Tapaa Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat joulupuuron äärellä ja vaihda jouluisia kuulumisia. Eteläkarjalainen Pala ja Painike on varannut 200 annosta joulupuuroa. Tervetuloa herkuttelemaan! Löydät meidät Kauppakeskus Armadan edustalta. Kuten joulupuuroon aina, mukana on manteli (tai useampikin). Mantelin saaneille yllätyslahja! Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Löydät meidät kävelykatu Oleksilta

Työrauha sitoo myös työntekijäosapuolta

09.12.2014|Ajankohtaista|

ABB:n Pitäjänmäen tehtaan pääluottamusmiehen irtisanomisesta on uutisoitu näyttävästi. Irtisanomisen syy on työtuomioistuimen yksimielinen langettava päätös ja työehtosopimus. Tuomioistuin totesi pääluottamusmiehen antaneen aktiivista tukea laittomille lakoille ja lakkojen toistuneen vielä tuomioiden jälkeen. On aina ikävää kun joku menettää työpaikkansa eikä siitä pidä kenenkään iloita. Työrauha ei kuitenkaan ole yksipuolinen sopimus, vaan edellyttää myös työntekijäliitoilta sitoutumista. Voi kysyä, että jos ei yhteisillä sopimuksilla ole mitään virkaa niin onko kolmikantaisella sopimisellakaan? Perusteluiksi jäykille työmarkkinoillemme on nimenomaan esitetty työrauhaa. Räikeimpiin ja toistuviin sopimusrikkomuksiin on puututtava. Ei voi olla niin, että ammattiyhdistys saa kiristää työnantajaa mielensä mukaan sopimuksista välittämättä, tämän luulisi heidän itsensäkin ymmärtävän. Vielä [...]

Lukukausimaksujen käyttöönottoa ei saa perua

04.12.2014|Ajankohtaista|

Mediatiedote 4.12.2014 12:00 Julkaisuvapaa Kansanedustaja Jukka Kopra (kok) ei hyväksy hallituksen kaavailuja luopua lukukausimaksujen käyttöönotosta.  Valtionvarainministeri Rinne aikoo esittää, ettei lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille otetakaan käyttöön. -Esimerkiksi venäläisten ja kiinalaisten miljonäärien lapset voisivat siis jatkossakin opiskella suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ilmaisen tutkinnon, sanoo Jukka Kopra. Maamme talous on huonossa jamassa ja lukukausimaksujen käyttöönotto parantaisi yliopistojen tilannetta.  Hallitus on alunperin sopinut lakimuutoksesta, jolla ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta voidaan periä vähintään 4000 euron suuruinen lukukausimaksu. Nyt Sdp ja Rkp kaavailevat, ettei lukukausimaksuihin tulisikaan muutosta.  Kopran mukaan suomalainen koulutus on maailmalla arvostettua ja opintojen maksullisuus lisää Suomessa opiskelun houkuttelevuutta entisestään. -Ei ole oikein, että suomalaiset [...]

Titta Valtonen kampanjajohtajaksi

03.12.2014|Ajankohtaista|

Eduskuntavaalit pidetään ensi huhtikuussa. Ennakkoäänestys on 8.-14.4.2015 ja vaalipäivä on 19.4.2015. Vaalipiirin laajentumisesta johtuen olemme organisoineet vaalien johtoryhmän uudella tavalla. Kampanjajohtajana toimii Titta Valtonen. Titan apuna toimivat alueelliset vaalipäälliköt. He ovat Sami Kontto Etelä-Karjalassa, Pasi Helander Kymenlaaksossa ja Lauri Tarkiainen Etelä-Savossa. Heidän lisäkseen johdossa on mukana osaajia ja asiantuntijoita. Meillä on tehokas ja hyvin organisoitu kampanjakoneisto ja aiomme tehdä uuden vaalipiirin vaikuttavimman vaalikampanjan. Tule mukaan! Titan ja kumppaneiden yhteystiedot ovat: Titta Valtonen, kampanjajohtaja, 0400 550501, titta.valtonen@jukkakopra.fi Sami Kontto, vaalipäällikkö Etelä-Karjala, 040 7071671, sami.kontto@jukkakopra.fi Pasi Helander, vaalipäällikkö Kymenlaakso, 0400 800967, pasi.helander@jukkakopra.fi Lauri Tarkiainen, vaalipäällikkö Etelä-Savo, 040 5395447, lauri_tarkiainen@hotmail.com

Go to Top