joulukuu 2015

Suomalaisen kuljetussektorin kilpailukyvystä huolehdittava

20.12.2015|Ajankohtaista|

Tiedote 20.12.2015   Kopra: Suomalaisen kuljetussektorin kilpailukyvystä huolehdittava Kokoomuksen eduskuntaryhmä kantaa huolta suomalaisten kuljetusyritysten kilpailukyvystä, mikäli hallituksen esitys niin sanotun kabotaasiliikenteen laajentamisesta toteutuu. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on tuonut hallituksen esityksen, jossa kabotaasiliikenne vapautettaisiin kolmeen kuljetukseen viikossa. Tällä hetkellä rajoitus on 10 kuljetusta kolmessa kuukaudessa. Esitys tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että ulkomaisten kuljetusyritysten toiminta Suomessa lisääntyy ja kilpailu voi vääristyä niiden alemman kustannustason johdosta. Myös kuljetusalalla esiintyy vastustusta kabotaasiliikenteen laajentamiselle. ”Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että suomalaiset yritykset kilpaillaan ulos markkinoilta. Kabotaasin sallimisessa ei olisi pitänyt antaa näin helposti periksi”, toteaa Kokoomuksen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Jukka Kopra. [...]

EU:n asedirektiiviesitys on huono

05.12.2015|Ajankohtaista|

EU komissio on antanut esityksen asedirektiivin muuttamisesta. Esitettäviä muutoksia  ovat mm. tiettyjen puoliautomaattiaseiden kategorinen kielto, deaktivoitujen  aseiden kielto ja näiden kaikkien takavarikointi korvauksetta haltijoiltaan. Tällaisia aseita ovat mm. reserviläistoiminnassa ja metsästyksessä käytettävät aseet. Direktiivi lienee on ollut valmisteilla jo jonkin aikaa, mutta se on tuotu päätöksentekoprosessiin pikavauhtia Pariisin 13. päivän tragedian jälkeen. Jäsenmaita vaaditaan hyväksymään esitys nopeutetussa aikataulussa. Pariisin tapahtumat olivat hirvittäviä, eikä sellainen saa toistua, mutta on naivia kuvitella, että terrorismiongelma ratkaistaisiin  direktiiviesityksen toimilla.    Asedirektiiviesitys on huono Suomen kannalta esitys on huono ja vaarallinen maamme turvallisuudelle. Sitä ei tule hyväksyä eikä  soveltaa sellaisenaan käyttöön Suomessa. Direktiivi vaikuttaisi heikentävästi [...]

Go to Top