joulukuu 2017

Eksoten tavoiteltava nopeampaa hoitoon pääsyä

22.12.2017|Ajankohtaista|

Hallitus teki joulun alla linjauksen sote-uudistuksen valinnanvapauden toteutustavasta erikoissairaanhoidon osalta. Julkisuudessa on Eksoten suulla kauhisteltu mahdollisia hoitotakuun lyhentämispyrkimyksiä ja mustamaalattu sellaisia aikeita jo valmiiksi. Minusta on erikoista, että Eksote kynsin ja hampain vaalii nykyjärjestelmää, vaikka pitkät jonot tuottavat inhimillistä kärsimystä. Myös Eksoten pitää pystyä uusiutumaan ja ajattelemaan asioita uudella tavalla. Se, että jonoja kiireettömiin leikkauspalveluihin halutaan lyhentää, on myönteinen, eikä kielteinen asia. Hoitotakuuajan lyhentämisestä hyötyisi jokainen hoitoa tarvitseva. Vaikuttaa siltä, että SDP Marja-Liisa Vesterisen johdolla haluaa pitää potilaat jonossa, josta sitten armollisesti, puolueen niin salliessa, päästetään hoitoon. Näin ei saa olla, vaan tavoitteen on oltava se, että jonot ovat mahdollisimman [...]

elokuu 2017

Maanpuolustusjärjestöjen rahoitus turvattiin budjettiesityksessä

14.08.2017|Ajankohtaista|

Maanpuolustusjärjestöjen rahoitus turvataan budjettiesityksessä Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä on tällä huomioitu riittävät määrärahat maanpuolustusjärjestöille. Aiempina vuosina valtiovarainvaliokunta on useasti joutunut lisäämään määrärahat vasta eduskunnassa käsittelyssä. Maanpuolustusjärjestöjen riittävä tuki on ollut vuosi toisensa perään valtiovarainvaliokunnan murheenkryyni. Valiokunta on ilmaissut selvän tahtotilan siitä, että määrärahataso vakiinnutetaan nykytasolle, eikä sitä lasketa. Tämä ongelma on vihdoin ja viimein ratkaistu jo budjettiesityksessä. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen esitetään reilun 2 miljoonan euron määrärahatasoa tulevalle vuodelle. Summa vastaa sitä määrärahatasoa, jonka valiokunta lisäsi viime vuonna eduskunnan käsittelyssä. Tämä antaa osaltaan työrauhan maanpuolustusjärjestöissä tehtävälle tärkeälle työlle. On hyvä, että vuosia jatkunut epävarmuuden tila saadaan viimein päättymään. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnalla on aivan keskeinen [...]

kesäkuu 2017

Kopra jatkaa maakuntahallituksen puheenjohtajana

27.06.2017|Ajankohtaista|

Jukka Kopra jatkaa maakuntahallituksen johdossa Etelä-Karjala liiton uusi maakuntavaltuusto on tänään tehnyt valinnat luottamuselimiinsä. Maakuntahallituksen johtoon valittiin edelleen lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra (kok.). Maakuntavaltuuston kokouksessa valittiin myös maakuntahallitus sekä tarkastuslautakunta. Jukka Kopra iloitsee jatkokaudestaan. - Uskon, että neljän ja puolen vuoden kokemuksella, perehtymisellä ja osaamisella maakuntahallinnosta on nyt todellakin hyötyä, sanoo Kopra. Käynnissä oleva maakuntauudistus tekee tulevasta kaudesta maakuntahallituksessa poikkeuksellisen haastavan ja mielenkiintoisen. Tarkoitus on perustaa uusi maakuntahallinto ja viedä maakunta historiallisestikin uuteen aikaan. Etelä-Karjalan liitto on koko maakunnan ääni valtion suuntaan ja sen äänen pitää kuulua, painottaa Kopra. Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) Lappeenrannasta.

toukokuu 2017

Takaisin neuvottelupöytään, mars!

31.05.2017|Ajankohtaista|

Alkoholilain uudistaminen on tänään (31.5.2017) ainakin väliaikaisesti karahtanut kiville. Noin vuosi sitten, 19.5.2016 hallituspuolueet sopivat alkoholilain uudistuksen sisällöstä. Tuolloin tehtyyn sopuun kuuluu mm. 5,5 % juomien myynnin salliminen myös muualla kuin Alkossa sekä niin sanottu valmistustapaneutraliteetti. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että ruokakaupassa voisi myydä myös tislaamalla valmistetusta alkoholista tehtyjä long drink -juomia (esimerkiksi aito Lonkero). Tällä hetkellä laki sallii ainoastaan käymisteitse valmistettua alkoholia sisältävien juomien myynnin maitokaupoissa. Tämä on keinotekoinen rajoite, jota jopa Valvira vastustaa. Näiden kahden ison muutoksen lisäksi on tarkoitus merkittävästi vapauttaa anniskelua ravintoloissa ja purkaa ravintoloiden toimintaa haittaavaa byrokratiaa. Erilaisia näkemyksiä on ollut lähinnä maitokaupoissa myytäväksi sallittujen juomien [...]

Lisäbudjetin panostukset KymiRingiin ja VT 12 parantamiseen merkittäviä

19.05.2017|Ajankohtaista|

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ja varapuheenjohtaja Jukka Kopra iloitsevat hallituksen lisätalousarvioesityksestä, jonka mukaan Iitin kuntaan rakenteilla oleva moottoriurheilu- ja koulutuskeskus KymiRing tulisi saamaan 3,5 miljoonan euron määrärahan. Kyseessä on keskuksen rakentamiskustannuksiin myönnettävä avustus. - Tähän satsaukseen on helppo olla tyytyväinen, sillä KymiRing on paikallistasolla Kouvolan ja Lahden seudulla tärkeä. Panostuksen merkittävyyttä kuitenkin korostaa se, että kyseessä on kansainvälisesti noteerattava hanke. KymiRing tulee olemaan Pohjois-Euroopan suurin moottoriurheilukeskus, jossa on tulevaisuudessa kaikki mahdollisuudet järjestää moottoriurheilun kuninkuusluokkien kisoja, Kopra sanoo. Edustajat toteavat olevansa tyytyväisiä myös siihen, että hallitus päätti samassa yhteydessä ehdottaa valtatien 12 Tillollan ja Keltin välille osana Lahti—Kouvola -yhteysväliä 14 [...]

huhtikuu 2017

Etelä-Karjalasta pilottimaakunta

06.04.2017|Ajankohtaista|

Eduskunta käsitteli 4.4. opposition esittämän välikysymyksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Oppositiopuolueilla ei ollut esittää uusia ajatuksia uudistuksen eteenpäin viemiseksi vaan saman jo julkiuudessa olleen levyn veivaaminen jatkui. Ongelmia oli listattu peräti viisi sivua eikä yhtään ratkaisua. Hallitus vie uudistuksen maaliin ja edistää sitä määrätietoisesti. Ongelmat ratkaistaan eikä peräännytä tehtävän vaikeuden edessä. Uudistuksessa on tärkeintä se, että ihmiset saavat hoitoa ja apua nopeammin. Maamme sosiaali- ja terveyspalveluiden taloudellisen perustan on myös oltava kestävä. Monin paikoin Suomessa tällä hetkellä hoitoon pääsee kohtuullisessa ajassa vain rahalla, eli palvelut eivät ole yhdenvertaisia. Kaikki tietävät, että ajoissa saatu hoito on ihmisille paras. Pohjoismaiset esimerkit osoittavat, [...]

Nujertaako Eksote yrittäjät?

02.04.2017|Ajankohtaista|

Sote-uudistus on työn alla ja valinnanvapaudesta puhutaan paljon. Tavoite on saada ihmisille hoitoa ja apua nopeammin ja paremmin. Asia ei ole mitenkään uusi, sillä valinnanvapaus on jo niillä, joilla on paksu lompakko, vakuutus tai työterveyshuolto. Nyt tarkoitus on saada yhtä hyvä hoito kaikille suomalaisille varallisuudesta tai asemasta riippumatta. Erikoista keskustelussa on se, että ne jotka kovimmin haluavat estää valinnanvapauden ulottamisen kaikelle kansalle ovat mm. SDP:läisiä kellokkaita joilla valinnanvapaus itsellään jo on On tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavat myös yritykset ja järjestöt eikä vain julkisesti järjestetty organisaatio. Kun on valinnanvaraa voi valinnanvapauskin toteutua. Edelleen, nobelisti Bengt Holmström totesi puheessaan [...]

maaliskuu 2017

Lappeenranta on nyt lentokentän isäntä

28.03.2017|Ajankohtaista|

Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 27.3.2017 järjestelyt, jolla Etelä-Karjalan liitto vetäytyy Saimaan lentoasemasäätiöstä. Jatkossa Lappeenranta omistaa yksin lentokentän lunastettuaan Etelä-Karjalan liiton osuuden lento-asemasäätiöstä. Jukka Kopran mukaan yhden isännän malli on paras. Osuuden lunastuksesta tehdään vielä erillinen sopimus, joka maakuntahallituksen hyväksymisen jälkeen saatetaan Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Lappeenrannan kaupunki lunastaa Etelä-Karjalan liiton osuuden säätiöstä suorittamalla Etelä-Karjalan liitolle sen säätiölle maksaman osuuden, joka on säädepääomana 300 000€. Sopimuksen tultua hyväksytyksi sekä liitto että kaupunki ilmoittavat Lentoasemasäätiön hallitukselle suostuvansa sen sääntömuutokseen, jolla säännöistä poistetaan kaikki viittaukset Etelä-Karjalan liittoon. Etelä-Karjalan liitto pitää toimivaa lentokenttää jatkossakin maakunnan kehittämisen kannalta erittäin tärkeänä ja on valmis tukemaan sen toimintaa EU- [...]

Don’t forget to vote!

21.03.2017|Ajankohtaista|

The municipal elections will be held on the 9th of April in Lappeenranta. I'm directing this message to everyone who lives in Lappeenranta, but does not necessarily speak Finnish. There are lots of people working and studying in Lappeenranta nowadays, who come from abroad. I have lived several years in Russia and USA myself, and I know that learning the ropes in a foreign community is not always just peaches and cream. The Finnish society and way of life, entrepreneurship, work life and so on has it's pros and cons. As an entrepreneur myself I respect the hard work of [...]

Rohkeasti eteenpäin!

21.03.2017|Ajankohtaista|

Kunnallisvaalit pidetään 9.4. ja olen ehdolla jatkokaudelle. Olen ollut kaupunginvaltuutettuna Lappeenrannassa nyt neljä kautta. Vuosien varrella olen valtuutetun tehtävään liittyen toiminut Lappeenrannassa mm: -yhteensä 8 vuotta kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajana, -neljä vuotta maakuntahallituksen puheenjohtajana -erinäisten kaupunkiyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana aiemmilla kausilla -monissa muissa luottamustehtävissä Olen tällä hetkellä kansanedustaja ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja. Kokemuksesta tiedän, että kansanedustajan ja kaupunginvaltuutetun tehtävät tukevat hyvin toisiaan ja parantavat Lappeenrannan asioiden huomioiduksi tulemista eduskunnassa. Haen nyt siis viidennelle kaudelle Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon ja toivon, että voin olla edustajasi siellä. Näillä sivuilla on lisää tietoa ajatuksistani ja toiminnastani niin Lappeenrannassa kuin valtakunnan politiikassakin. Ajankohtaisia ajatuksia Lappeenrannasta ja [...]

Go to Top