Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus tukee kansanedustaja Jukka Kopran ehdokkuutta Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Ensimmäistä kauttaan kansanedustajana toimiva Kopra on kokenut yrittäjä ja pitkän linjan kunnallispoliitikko Lappeenrannasta.

Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus päätti kannattaa Kopraa Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi lauantaina 25.1. pitämässään piirihallituksen kokouksessa. Uusi vuoden 2014 alusta syntynyt Kaakkois-Suomen Kokoomus muodostuu Saimaan ympäristön maakunnista ja kattaa kaikkiaan Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson. Tämän johdosta piirihallitus näki, että alue tarvitsee aikaisempaa vahvemman roolin puolueen suuntaan ja oma varapuheenjohtaja on erinomainen reitti tämän saavuttamiseen.

Jukka Kopra on hyvin kiinnostunut uudesta mahdollisuudesta ja on innolla lähdössä mukaan puolueen varapuheenjohtajakamppailuun.

– Olen valmis uuden tehtävän haasteisiin ja uskon, että voin tuoda puoluejohtoon uutta näkemystä erityisesti yrittäjien ja maakuntiemme edustajana. On kuitenkin muistettava, että kesäkuun puoluekokoukseen on vielä pitkä aika ja sitä ennen on vielä käytävä mm. Euroopan parlamentin vaalit toukokuussa. Eli paljon asioita on vielä ilmassa.

Kopra näkee, että puolueen kokonaisetu on ehdottomasti huomioitava puheenjohtajia valittaessa. Mutta lisää samaan hengenvetoon, että kyllä uusi laaja Kaakkois-Suomi ansaitsee saada pitkästä aikaa myös oman edustajansa Kokoomusjohtoon.

Kokoomuksen varapuheenjohtajat ja puoluekokous

Kokoomuksella on kolme varapuheenjohtajaa, jotka tällä hetkellä ovat: kansanedustaja Janne Sankelo Kauhavalta, kansanedustaja sekä hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Jyväskylästä sekä kansanedustaja Anne-Mari Virolainen, Liedosta.

Kokoomuksen seuraava puoluekokous järjestetään 13.-15.6.2014 Lahden Sibeliustalossa.

Kaakkois-Suomen Kansanedustaja Jukka Kopra

Vuonna 1967 syntynyt lappeenrantalainen Jukka Kopra on osaava ja kokenut kunnallis- ja aluepoliitikko sekä ensimmäisen kauden kansanedustaja. Eduskunnassa hän toimii tällä hetkellä mm. perustuslakivaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä. Joulukuussa 2013 hänet myös valittiin puheenjohtajaksi parlamentaariseen seurantaryhmään, jonka on tarkoitus valvoa ja ohjata oikeusministeriön nettiäänestystyöryhmän työtä. Ensimmäisen kerran Kopra valittiin Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon jo vuonna 1997. Tällä hetkellä hän työskentelee eduskuntatyön ohella myös mm. Etelä-Karjalan liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana. Jukka Kopra on kokenut ICT-alan yrittäjä, aviomies ja neljän lapsen isä.