Nyt jokaisella on mahdollisuus osallistua Jukan kampanjaan! Tehtäväsi on bongata ja kätellä Jukkaa perjantaina 15.4. tai lauantaina 16.4. Jukka on tiimeineen liikkeellä aamusta iltaan molempina päivinä ja haluamme tavata mahdollisimman monta ihmistä! Nyt testataan yhdessä mitä eduskuntavaaliehdokkaan kättelykäsi kestää! Perjantaina Jukka kätteli yhteensä 500 eteläkarjalaista ja nyt lauantaina Jukan kättä puristi 800 henkilöä lisää! Kättelytempauksemme oli huippumenestys, kiitos kaikille 1300:lle kättelijälle ja hyvää vaalipäivää sunnuntaina! Jukka Kopra on numero 91.

Palkinto Joka 91. kättelijä saa heti omaan käteensä yllätyspalkinnon ja kaikki saavat mahdollisuuden osallistua lauantaina Lappeenrannassa kauppakeskus Iso-Kristiinassa järjestettävään arvontaan!Seuraa kättelytempausta netissä Voit myös seurata tempauksen edistymistä ja Jukan liikkeitä perjantaina ja lauantaina tältä web-sivulta sekä Jukan Facebook sivuilta.

 

16.4.2011 – 18:25

Kättelykampanjan 800. kättelyksi ja samalla viimeiseksi kättelyksi päätyi tämän kuvan kädenpuristus Lappeenrannan virallisen Nuijamiehen eli Juha Härkösen kanssa. Kahden päivän aikana Jukka on nyt jutellut ja kätellyt ainakin 1300 eteläkarjalaisen kanssa. Nyt kättelykampanja siirtyy Lappeenrannan yöelämään ja tämän sivun päivitys vetäytyy taka-alalle. Muistakaa kaikki äänestää huomenna!

20110416-7-800-kattely
16.4.2011 – 17:52

Jukka on seuraamassa matsia Nst Naiset – Classic. Tilanne on 2-2 ja kättely etenee! Pelin jälkeen kättelykierros siirtyy Lappeenrannan ravintoihin ja pubeihin!

20110416-6-NST-naiset-classic
16.4.2011 – 14:25

Nyt pillit pussiin Iso-Kristiinassa ja ruokatauolle. Lähes 700 eteläkarjalaista jo kätelty yksin tänään! Mutta kättely jatkuu kohta – seuraa tätä sivua! Luvassa on tiukka loppukiri ja päälle vielä näyttävä heittäytyminen!

16.4.2011 – 13:20

Jukka veti ympärilleen ihmisiä keskutelemaan aivan kokoajan. Loistavaa! Kiinnostus lupaa hyvää huomiselle äänestykselle. Muistakaa kaikki mennä huomenna äänestämään ja äänestäkää eteläkarjalaista ehdokasta, Etelä-Karjalaa ja numeroa 91!

20110416-5-isokristiina-Jukka-ryhma
16.4.2011 – 12:39

Taas löytyi onnellinen voittaja! Eli 91 käteltyä taas kasassa. Loistava meininki, tiimikin ihan liekeissä!

20110416-4-isokristiina-ja-taas-91
16.4.2011 – 11:55

Tätä ei usko kukaan! Kaikkien sattumien äiti! 91. käteltävä oli itse Reijo Paajanen!

20110416-3-isokristiina-reijo_paajanen
16.4.2011 – 10:46

Päivän ensimmäiset 91 eteläkarjalaista on kätelty ja koura on saatu lämpimäksi! Jukan pikakommentti:”Hyvä meininki, varokaa halpoja kopioita!”

20110416-2-isokristiina-eka91
16.4.2011 – 10:07

Tempaus käynnissä IsoKristiinassa! Väkeä on paikalla hyvin jo näin aamusta ja Jukan käsi alkaa lämmetä nopeasti.

20110416-1-isokristiina-startti
16.4.2011 – 09:05

Jukka on taas liikkeellä ja kättely jatkuu! Eilinen perjantai oli suurmenestys ja tänään tavoitellaan eilistäkin parempaa kättelysaldoa. Yhdeksän ja kymmenen välillä Jukka on Lappeenrannan kauppatorilla syömässä vetyä ja kättelemässä. Tule paikalle!

15.4.2011 – 16:56

Päivän tulos: 500 KÄTELTY!!! Ja kaikki mukana olleet ilmapallot ovat myös löytäneet uuden kodin. Kopran koura kesti tämän päivän koettelemukset loistavasti, vaikka lopussa moni jo vähän huomauttelikin kylmistä sormista. Nyt kuitenkin kotia kohti ja valmistautumaan kättelytempauksen toiseen päivään. Eli huomenna lauantaina jatkamme kättelyä heti aamukymmeneltä – ja mukana on taas myös uusia Jukka Kopra -ilmapalloja! Tule sinäkin mukaan maakunnan suurimpaan kättelyyn. Lauantaina olemme koko päivän Iso-Kristiinan sisäkäytävällä!

20110415-9-isokristiina-500
15.4.2011 – 16:27

Ilmapalloja jaetaan se mikä täyttää ehditään. Kaupungilla liikkuu mitä luultavimmin satoja Jukka Kopra palloja – ja käteltyjä kaupunkilaisiakin alkaa olla jo satoja. Taas tuli 91 täyteen!

20110415-8-isokristiina
15.4.2011 – 15:31

Väki alkaa päästä viikonlopun vieton makuun! Kättelytiheys kasvoi selvästi noin puoli tuntia sitten. Otimme myös kaasupallot taas jakoon. Nyt on loistava tilaisuus yhdistää huvi ja hyöty – tule Lappeenrannan kaupungintalon edustalle kättelemään Jukka ja vie kotiin vielä upea Jukka-kaasupallokin! Ai, joo – taas saatiin 91 kättelyä kasaan ja palkinto löysi uuden kodin!

20110415-7-isokristiina
15.4.2011 – 14:36

Ja taas tuli 91 täyteen ja pikapalkinnon onnellinen voittaja löytyi! Onneksi keli on näin lämmin, ettei Jukan tarvitse käyttää hanskoja – se tiputtaisi välittömästi kättelynopeutta.

20110415-6-isokristiina
15.4.2011 – 13:58

Hetki sitten nopea kaffetauko Alexsandrassa ja nyt kohti Isoa Kristiinaa. Kättely sujuu mainiosti, eikä tenniskyynärpäästä ole vielä mitään merkkejä!

20110415-5-kauppatori
15.4.2011 – 12:54

Lappeenranta, kauppatori. Tervetuloa kättelemään!

15.4.2011 – 12:42

Taipalsaari ja nopea kättelykierros. Seuraavaksi Kopra-mobiili suuntaa taas kohti Lappeenrantaa.

20110415-4-taipalsaari
15.4.2011 – 12:03

Nyt nopea lounastauko ja sitten kohti Taipalsaarta ja Niivan kauppaa. Kättely jatkuu kohta siellä!

15.4.2011 – 11:46

Väki lisääntyy ja kättelyvauhti kasvaa! Toinen 91 kättelyä tuli täyteen kirkkaaasti alle tunnissa – ja jokaisen kätellyn kanssa Jukka ehti myös vaihtaa vähintään pari sanaa. Toinen yllätyspalkinto löysi omistajansa.

20110415-3-oleksi-toinen91
15.4.2011 – 10:41

Aurinko paistaa Oleksille sekä Jukan kampanjalle! Upea keli ja ihmiset hyvällä tuulella! Nyt tulee hyvät vaalit. Ensimmäinen 91 kättelyä tuli juuri täyteen ja pikapalkinto on jaettu. Jukan kädessä ei vielä väsymisen merkkejä.

20110415-2-oleksi-ensimmainen91
15.4.2011 – 09:09

Kättelysaldo 41. Jukka lähtee siirtymään kohti Lappeenrannan kävelykatu Oleksia.

15.4.2011 – 08:51

Flash Mob -tapahtuma oli menestys. Lappeenrantalaiset autoilijat olivat oikein reippaita tervehtimään Helsingintien varteen aamuruuhkaa varten kokoontuneita kokoomuslaisia. Suuri osa vilkutteli autoistaan innostuneesti, toiset jopa osoittivat vaihtelevilla käsimerkkeillä omia kantojaan. Jukka on nyt Kauppakadun Nesteen kahviossa. Kättelysaldo 30!

 20110415-1-kauppakadun-neste
15.4.2011 – 08:44

Jukan perjantain ja lauantain mittainen kättelymaratoni on lähtenyt käyntiin räväkästi. Kello 08.21 mennessä kokoomuksen vaalirukkanen oli jo irronnut Jukan kädestä 15 kertaa! Tule sinäkin mukaan kättelemään Jukka eduskuntaan!

 20110415-0-flash-mob
15.4.2011 – 07:30

Lähtökuopissa ollaan! Kädet on lämpimät, hanskojen nopeaa irroittamista on harjoiteltu tiiviisti ja käsidesi on pakattu laukkuun. Suunta kohti Kokoomuksen Flash Mob -tapahtumaa Lappeenrannan Helsingintien varteen.