Kansanedustaja Jukka Kärnä rakentaa mielipidekirjoituksessaan (17.5.2014) tuttuun tyyliinsä keinotekoista vastakkainasettelua palkansaajien ja yrittäjien välille.

Ymmärrän kyllä ay-väen hätäännyksen jäsenmaksukeskustelun edessä. Onhan ay-järjestelmän rahoitus sijoitustoiminnan ohella merkittävästi kiinni jäsenmaksuista. Jos raha tulisi omalle tilille ennen tilitystä liitolle moni saattaisi keksiä sille parempaa käyttöä.

Yhä useampi onneksi ymmärtää, että suomalaisen pk-yrityksen ja palkansaajan etu on sama asia. Työntekijöiden merkitys yrityksen menestykselle on jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen toiminnan lähtökohta ja suomalaisessa pk-yrityskentässä yleisesti tunnustettu fakta. Tämä olisi hyvä Kärnänkin oivaltaa.

Kansainväliset suuret yritykset ovat asia erikseen ja niiden työntekijäpolitiikkaa voi aiheesta kritisoida.

Kokoomus on tehnyt merkittäviä positiivisia avauksia niin palkansaajien kuin yrittäjienkin toimintaedellytysten parantamiseksi. On hyvä, että konkreettisista ehdotuksista keskustellaan kesän minihallitusneuvotteluisssa. Muunmuassa nuorten palkkatuen helpottaminen, oppisopimuskoulutuksen kehittäminen koulutussopimuksen suuntaan sekä paikallisen sopimisen lisääminen ovat kaikki keinoja, jotka edistävät uusien työpaikkojen syntyä.

Elvytys on keinona suoraan 1970-luvulta eikä toimi tämänpäivän taloudessa kuin korkeintaan niiden henkilöiden mielikuvituksessa, jotka muutoinkin elävät ajatuksissaan entisissä sosialismin rakentamisen ajoissa. Hyväksyn ajatuksen, että jo päätetyn 600 Me:n lisäksi panostetaan enemmänkin, mutta siten, että se aidosti vauhdittaa luontaista kasvua ja siten luo lisää työpaikkoja.

Kokoomus ei ole työntämässä käsiään työmiehen taskuun – eivätkä ne sinne mahtuisikaan sillä niin tukevasti SDP siellä käsiään lepuuttaa. Antti Rinteen puheenjohtajakampanjan rahoitus ammattiliiton varoista on tästä hyvä esimerkki.

Forssan kokouksen 1903 päätöksille voin nostaa hattua mutta maailma on muuttunut niistä ajoista moneen kertaan. Tämän päivän suomalaisessa työvoimapolitiikassa SDP edustaa taantumuksen pimeintä ydintä eikä puolueen syöksykierre oikene ennenkuin he itse tämän oivaltavat. Puolueen ay-vahdit vartioivat saavutettuja etuja ja yrittävät monopolisoida palkansaajien hyvinvoinnista huolehtimisen itselleen.

Kokoomus on valmis kaikkiin uusiin toimenpiteisiin, joilla aidosti lisätään palkansaajien ostovoimaa, joustavuutta työpaikoilla, uusia työpaikkoja ja parannetaan Suomen kilpailukykyä.