Mediatiedote 4.12.2014 12:00

Julkaisuvapaa

Kansanedustaja Jukka Kopra (kok) ei hyväksy hallituksen kaavailuja luopua lukukausimaksujen käyttöönotosta.

 Valtionvarainministeri Rinne aikoo esittää, ettei lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille otetakaan käyttöön.

-Esimerkiksi venäläisten ja kiinalaisten miljonäärien lapset voisivat siis jatkossakin opiskella suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ilmaisen tutkinnon, sanoo Jukka Kopra. Maamme talous on huonossa jamassa ja lukukausimaksujen käyttöönotto parantaisi yliopistojen tilannetta.

 Hallitus on alunperin sopinut lakimuutoksesta, jolla ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta voidaan periä vähintään 4000 euron suuruinen lukukausimaksu. Nyt Sdp ja Rkp kaavailevat, ettei lukukausimaksuihin tulisikaan muutosta.

 Kopran mukaan suomalainen koulutus on maailmalla arvostettua ja opintojen maksullisuus lisää Suomessa opiskelun houkuttelevuutta entisestään.

-Ei ole oikein, että suomalaiset nuoret syrjäytyvät samalla kun varakkaiden perheiden lapset ulkomailta saavat opiskella täällä ilmaiseksi, Kopra jyrisee.

-Maailman arvostetuimmat yliopistot ovat kaikki maksullisia. Siihen suuntaan meidän tulee pyrkiä, vaatii Kopra

 Kopran mielestä lukukausimaksujärjestelmää tulee kehittää siten, että yliopistoissa ja korkeakouluissa voitaisiin järjestää mitä tahansa perustutkintoon johtavia maksullisia koulutuskokonaisuuksia. Kopra mukaan maksulliset koulutusohjelmat voivat olla tarjolla nykyisten maksuttomien rinnalla.

 Lisätiedot: Jukka Kopra, 0400 515 055