Ay-keskusliittojen toiminta viime päivinä mielenosoituksien järjestämisineen antaa aiheen pohtia, elävätkö liitot tämänpäivän maailmassa ja ymmärretäänkö, että Suomi on täysin erilaisessa tilanteessa kuin aiemmin. Hallituksen ehdotuksessa yhteiskuntasopimuksen korvaaviksi toimiksi ei ole kyse kolmikantaan perustuvasta asetelmasta vaan hallituksen linjauksista. Hämmästelen, että ay-johto piiskaa jäsenistönsä kohdistamaan vastustuksensa omiin työnantajiinsa. Toisin kuin moni luulee, työnantajilla ei ole osaa eikä arpaa tässä tilanteessa.

Osoittaako tilanne ay-liittojen johdon tilannekuvan hämärtyneen? Mahdollisuuksia yhteistyöhön on tarjottu mutta ei ole kelvannut. Ei ole aikaa kuukausien vänkäämiseen vaan asiat on saatava liikkeelle nyt. Ryhtymällä toimeen pääministeri Sipilä on osoittanut hallituksensa toimintakyvyn.

Ammattiliittojen toiminta tuntuu perustuvan vanhan ajan vastakkainasettelun keinotekoiselle ylläpitämiselle. Ei ymmärretä, että meidän kaikkien pitää olla samalla puolella pöytää jonka toisella puolella ovat globalisaatio ja kansainväliset markkinat. Niihin emme voi vaikuttaa. Siksi yhteiskuntasopimus haluttiin tehdä – jotta meillä kaikilla menisi paremmin.

Jos olisin ammattiliiton jäsen, en syyttäisi tilanteesta maan hallitusta tai omaa työnantajaani vaan pohtisin tosissani missä vika kun oman ammattijärjestön johto ei kyennyt yhteiskuntasopimusta neuvottelemaan. Juututtiinko nollasummapeliin?

Puhuessaan sopimisvapaudesta liitot tarkoittavat itse asiassa sitä, että sopimisen monopoli halutaan säilyttää ammattiliitoilla. Muille se tarkoittaa ay-liikkeen pakkovaltaa. Voiko muusta voi olla kysymys, jos ay-järjestön yleissitova sopimus koskee myös järjestöjen ulkopuolella olevia työntekijöitä ja työnantajia, jotka eivät siitä saa poiketa vaikka yhdessä haluaisivat?

Vähälle huomiolle on jäänyt hallituksen lupaus merkittävästä veronalennuksesta mikäli seuraavalla tupokierroksella päädytään maltilliseen palkkaratkaisuun. Lisäksi on suunnitteilla muutoksia verovähennyksiin. Näiden yhteisvaikutus saa aikaan sen, ettei tosiasiallinen leikkaus välttämättä ole lainkaan sitä luokkaa kuin nyt kuvitellaan, vaan paljon pienempi.

Jos ammattijärjestöillä olisi tahtoa, näillä aineksilla asia olisi saatu kuntoon.

Hallituksen esittämiä toimia ei voi korvata veronkorotuksilla, sillä taloutemme oikaisemiseksi on tehtävä rakenteellisia muutoksia, joiden ohjaava vaikutus on rakentavampi. Jos hallituksen kaavailemilla uudistuksilla Suomea ei saada ohjattua uudelle uralle, on niitä tehtävä vielä lisää.