Tiistai-iltana Jukka Kopran vaalitoimistolla järjestetty turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus veti talon täyteen kiinnostuneita ja sanavalmiita eteläkarjalaisia.

Illan ja keskustelun alustajina toimivat kansanedustaja Jukka Kopran lisäksi kenraaliluutnantti (evp) Ilkka Ilmola ja kenraaliluutnantti (evp) Matti Kopra. Alustuksissa kuultiin kenraalien näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta tällä hetkellä sekä puolustusvoimien säästöjen sekä viime vuosina tehtyjen investointien vaikutuksista maamme turvallisuuteen.

Paikalla ollut yleisö osallistui aktiivisesti illan keskusteluun niin mielipiteiden kuin kysymystenkin muodossa. Polveilevassa keskustelussa käytiin Suomen puolustusta läpi laajasti viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta, mutta keskeisimmäksi aiheeksi nousi kuitenkin kysymys Suomen nykyisen puolustuskyvyn uskottavuudesta – ja siitä kuinka se määritellään. Useissa puheenvuoroissa myös alleviivattiin Suomen puolustusvoimien kykyä tehdä materiaalihankintapäätökset itsenäisesti ja todettiin, ettei näissä päätöksissä ole sijaa politikoinnille.

Kenraaliluutnantti (evp) Matti Kopra ja kenraaliluutnantti (evp) Ilkka Ilmola (oik).

Kenraaliluutnantti (evp) Matti Kopra ja kenraaliluutnantti (evp) Ilkka Ilmola (oik).

Läsnäolleet keskustelijat näkivät suomalaisten vahvan puolustustahdon yhdessä puolustusvoimien riittävän materiaalisen kyvykkyyden kanssa varmistavan Suomen puolustuskyvyn uskottavuuden jatkossakin.

Illan päätteeksi Jukka Kopra tiivisti keskustelun tuloksia ja kokosi läsnäolleiden yhteiseksi näkemyksesi sen, että Suomen puolustuskyvyn uskottavuus määritellään joka kerta, kun mahdollinen hyökkääjä punnitsee omia menestymisensä mahdollisuuksia suhteessa omiin menetyksiinsä konfliktitilanteessa.