jukkakopra.fi-cv

Jukka Kopra – Politiikan ammattilainen

Liityin Kokoomukseen 15-vuotiaana vuonna 1982. Niistä ajoista maailma on muuttunut, Kokoomus on muuttunut ja minä olen ihmisenä muuttunut, mutta kokoomuslaiset arvot ja Kokoomus puolueena on aina ollut vaikutuskanavana sydäntäni lähinnä.

Eduskunnassa työskentelen puolustusvaliokunnassa sekä valtionvarainvaliokunnassa ja sen hallinto- ja turvallisuusjaostossa.  Olen eduskuntaryhmämme varapuheenjohtaja ja työskentelen myös eduskunnan kansliatoimikunnassa ja olen Suomen Pankin tilintarkastaja. Toimin kansanedustajan tehtävän lisäksi Lappeenrannan kaupunginvaltuutettuna ja Etelä-Karjalan Liiton hallituksen puheenjohtajana. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja täydentävät hyvin toisiaan.

Uskon työntekoon ja siihen, että heikommista pidetään huolta. Luomalla yrittäjyydelle ja työnteolle paremmat edellytykset aikaansaamme talouskasvua, jonka avulla yhteiskuntamme palvelut rahoitetaan. Varhaiskasvatus, opetus, koulutus, terveydenhoito, maanpuolustus, poliisi paljon muun ohella ovat toimintoja tai palveluita, joita meidän tulee kehittää ja varmistaa oikeudenmukainen saatavuus kaikille suomalaisille.

Jukka Kopra – Ihminen

Olen isä, yrittäjä ja poliitikko. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Anu ja meillä on neljä lasta. En väitä olevani mikään arjen sankari, mutta lapsiperheen arjen asiantuntija olen aivan varmasti.

Elämäni ensimmäiset vuodet asuin Helsingissä. Varhaisnuorena muutimme neljäksi vuodeksi Moskovaan, jossa isäni työskenteli apulaissotilasasiamiehenä Suomen suurlähetystössä. Tuona aikana opin venäjää, mitä taitoa tänä päivänä arvostan. Lukioiässä asuin vuoden Usa:ssa Michiganissa, jossa kävin koulua, pelasin jääkiekkoa ja hioin englannin kielen taitojani.

Ammatiltani olen ollut yrittäjä. Perustin Tietokoura Oy:n 1996, 30-vuotiaana. Yrityksemme muutti nimensä Enerity Solutions Oy:ksi keväällä 2019 ja myimme yrityksen tammikuussa 2022.

Yritän viettää niin paljon aikaa kuin mahdollista perheeni kanssa. Olen kulinaristi ja kuulun Paistinkääntäjiin ja mieluiten laitan tavallista kotiruokaa. Kuntoa pidän yllä pelaamalla jääkiekkoa vuoden ympäri sekä lenkkeilemällä. Soitan kitaraa ja kontrabassoa ja mieluisinta soitettavaa on vanha rock’n’roll – soittohetkiin kavereiden kanssa nykyisin vain on harvoin aikaa. Luen paljon sekä yhteiskunnallista kirjallisuutta, että romaaneja.

Jukan CV

Jukka Matti Kopra, s. 1967
Kansanedustaja, Kokoomus

Puheenjohtaja, Etelä-Karjalan maakuntahallitus

Kaupunginvaltuutettu, Lappeenranta

Aluevaltuutettu, Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Työura / Elämäkertatietoja:
Tietokoura Oy, hallituksen pj 2011-2019
Tietokoura Oy, toimitusjohtaja 2000-2011
T:mi Tietokoura Jukka Kopra, yrittäjä 1996-2000

Eduskuntatoiminta – nykyiset toimielinjäsenyydet ja tehtävät:

Puolustusvaliokunta 2019-

Valtionvarainvaliokunta, varajäsen 2019-
Hallinto- ja turvallisuusjaosto 2019-
Kansliatoimikunta 2016-

Varapuheenjohtaja, Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Suomen Pankin tilintarkastaja 2019-

Koulutus:
DI, diplomi-insinööri

Vanhemmat:
kenraaliluutnantti Matti Kopra, ekonomi Leena Kopra

Perhe:
Puoliso:  Anu Kopra, 4 lasta

Nykyinen kotikunta:
Lappeenranta

Vaalipiiri:
Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Yhteiskunnallinen toiminta:
Etelä-Karjalan liitto, hall. pj. 2013-
Lappeenrannan kaupunginvaltuusto 1997-2004, 2008-

Lappeenrannan Kerho Oy:n hallituksen pj 2019-
Joutsenon Opiston hallitus 2012-
Lpr kasvatus- ja opetuslautakunta, puheenjohtaja, 2009-2012
Etelä-Karjalan kauppakamarin hallitus 2003-2018

Muu yritystoiminta:
Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy, hall. pj. 2011-2012
Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy, hall. pj. 2009-2013
Lappeenrannan Energia Oy, hall. pj. 2001-2003
Lappeenrannan Lämpövoima, hall. pj. 2001-2003