Arvoisa puhemies! Haluaisin kuulla ministeri Koskisen näkemyksiä siitä, millaisia mahdollisuuksia ja visioita on elintarvikeviennin suhteen ulkomaille, erityisesti tuohon itänaapuriin.

Tuolla kotikaupungissa Lappeenrannassa, kun seuraa venäläisten matkailijoiden ostoksia, näyttää siltä, että kaikki suomalainen elintarvike menee kaupaksi eikä hinnan perään kysellä: lihatuotteet, kananmunat sekä erityisesti kala ja kalatuotteet. Jotenkin tuntuu siltä, että tässä voisi olla hyväkin bisneksen mahdollisuus. Voisiko ministeriö mahdollisesti koordinoida tätä toimintaa paremmin, että saataisiin enemmän tavaraa sinne ja siitä tuottajillekin sitten viime kädessä parempi hinta?

Meillähän tapahtuu tällaista, että tehdään hoitokalastuksia, nostetaan särkeä järvestä ylös ja viedään suoraan kompostiin, ja samaan aikaan Lappeenrannassa tölkitettyä savusärkeä ei tahdo saada mistään, kun venäläiset ostavat kaiken, mitä vain myytävänä on. Ainakin näin yrittäjän näkökulmasta tuntuisi siltä, että tässä olisi hyvä liiketoiminnan mahdollisuus, ja ministeriö voisi ei välttämättä tukea rahallisesti, (Puhemies koputtaa) mutta koordinoida tätä toimintaa.

Jukka Kopra, Eduskunta, 19.12.2012. Vastauspuheenvuoro.
Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2013 talousarvioesityksen täydentämisestä
Ainoa käsittely

Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta:http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_133_2012_vp_2_192_192_p.shtml