jukkakopra.fi-viiskymppisia

Hallitus sopi tänään muutoksista kehysriihessä tehtyihin esityksiin osakeyhtiöiden osingonjakoon liittyen. Esityksessä oli valuvikoja ja niistä on keskusteltu voimakkaasti viime päivinä.

Nyt tehdyt muutokset vievät kokonaisuutta parempaan suuntaan. 150 000 euron porras jonka päälle nostetuista osingoista maksetaan pääomavero on minusta oikeudenmukaista ja hyvä ratkaisu kuten olin jo aiemminkin todennut.

Se, että piensijoittajien ei tarvitsekaan maksaa pörssiyhtiöiden osingoista täyttä pääomaveroa on myös hyvä asia. Nykyäänhän pääomaveroa maksetaan 70% osalta saadusta osingosta. Nyt tullaan verottamaan 85% saadusta osingosta. Hyvä torjuntavoitto meille osakesäästäjille.

Mielestäni nyt kehysriihiratkaisujen kokonaisuus alkaa olla sellainen, että saamme käännettyä maamme taloutta nousuun. Yritysten on kasvettava, jotta saamme lisää töitä ihmisille.

Tehdyt ratkaisut ovat hyvä alku sille tielle joka vie Suomea eteenpäin. Ei tämä työ vielä kuitenkaan tähän lopu.

Jukka Kopra, kansanedustaja (kok)

Kirjoitus on julkaistu myös Lappeenrannan uutisten blogissa 4.4.2013.