jukkakopra.fi-kartta-etela-karjala-etela-savo-kymenlaakso-pieni

Arvoisa puhemies! Vaalipiirien uudistamisesta on puhuttu pitkään. Kymen vaalipiiristä kotoisin olevana kansanedustajana tämä uudistus koskee konkreettisesti juuri allekirjoittanutta. Minun mielestäni tämä vaalipiiriuudistus on hyvä. Kaakkois-Suomeen saadaan laajempi väestöpohja valitsemaan alueen yhteisiä kansanedustajia. Väestömäärän muutoksista johtuen Etelä-Savo ja Kymi olisivat menettäneet seuraavissa vaaleissa yhteensä kaksi edustajapaikkaa. Nyt uudistusten myötä menetetään yhteensä vain yksi, ja tämä on vaalimatematiikkaa. (Kartta: Google Maps)

Toki alue on laaja ja eri puolella vaalipiiriä on omat erityispiirteensä. Kyllä me eteläkarjalaiset, eteläsavolaiset ja kymenlaaksolaiset mahdumme hyvin samaan vaalipiiriin. On selvää, että vaalipiirin koon kasvaessa kansanedustajillekin alkaa tulla kilometrejä mittariin huomattavasti enemmän ja siltä osin työn rasittavuus kasvaa. Sitä työtä me varmasti olemme valmiit kuitenkin tekemään.

Uskon kuitenkin, että uudistus edistää demokratian toteutumista ja kansanvaltaa erityisesti näissä yhdistyvissä vaalipiireissä. Olen tyytyväinen siitä, että uudistus etenee tällä tavoin eikä esimerkiksi erityyppisiä tasausjärjestelmiä ja äänikynnyksiä kehittämällä, kuten edellinen hallitus suunnitteli. Sellainen järjestelmä olisi kyllä takuulla heikentänyt kansanvaltaa entisestään, ja on myös huomioitava, että parlamentaarisesti vahvempi alue pystyy kyllä paljon voimakkaammin ajamaan ja hoitamaan omaa edunvalvontaansa.

Jukka Kopra, Eduskunnassa, 9.10.2012.

Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_93_2012_vp_1_74_74_p.shtml