Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena arvostellen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan talousarvioesitys on varsin kohtuullinen.

Erinäisistä yksittäisistä asioista pidän onnistuneena muun muassa keliakiakorvauksen korotusta 21 eurosta 23,6 euroon. Niin ikään olen tyytyväinen, että vaikeavammaisten tulkkauspalveluihin esitetään noin 35 miljoonaa euroa, mikä on 6,8 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. On myös hyvä, että vihdoin saadaan toteutettua varhaiskasvatustoimintojen siirto opetusministeriön alaisuuteen. Uskon, että tämä tuottaa kustannussäästöjä pitkällä juoksulla ja erityisesti parantaa toiminnan laatua helpottamalla esiopetuksen ja alakoulun välisen nivelvaiheen toteuttamista.

Pienituloisten ostovoiman tukemiseksi esitetään ensi vuoden ajaksi ylimääräistä 0,7 prosenttiyksikön indeksikorotusta, joka vastaa arvonlisäverokannan nousun vaikutusta. Indeksikorotukset koskevat siis joitain Kelan perusturvaetuuksia ja toimeentulotukea. Tämä lisää valtion menoja arviolta 45 miljoonaa euroa ensi vuonna. Mielestäni on erittäin hyvä, että tässä tilanteessa voimme tällä tavoin parantaa pienituloisten asemaa.

Erityisen iloinen olen siitä, että veteraanien tukemiseen esitetään yhteensä 292,4 miljoonaa euroa. Rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahan perustasoa esitetään korotettavaksi 4 miljoonalla eurolla, ja tämä on hieno asia. Tämä kuntoutusmäärärahan korotus kohdennetaan puoliksi kuntoutukseen ja kotona selviytymistä tukeviin kuntouttaviin avopalveluihin. Mitä pidempään ihmiset voivat asua kotonaan, sen parempi. Lisäksi veteraanilisää korotetaan tammikuun alusta alkaen noin 50 eurosta noin 100 euroon, mikä on erinomainen asia.

Kuluneen vuoden aikana vanhuspalvelulaista saatiin sovittua, ja nyt sitä aletaan soveltaa. Tämä on pitkän ja määrätietoisen työn tulos. Tähän liittyen omaishoidon tukipalvelut saavat lisää rahaa noin 10 miljoonaa euroa. Tämä määräraha ei kohdistu ainoastaan ikäihmisiin vaan kaikille omaishoidon piirissä oleville tai heidän omaishoitajilleen. Jatkossa omaishoitajien tukemista, heidän tykytoimintaansa ja omaishoitajien muita tukipalveluja on kehitettävä entistä aktiivisemmin. Omaishoitajista meidän tulee pitää huoli. Heidän työpanoksensa on niin tärkeä, että voin väittää, että ilman omaishoitajien tekemää työtä Suomi pysähtyy hyvin nopeasti.

Hyvinvointiyhteiskunta maksaa paljon rahaa, kuten tästä esityksestä näemme. Kulut tulee pitää kurissa ja eri ratkaisuilla kiihdyttää ja rohkaista yksityistä yritteliäisyyttä ja talouden kasvua, jotta meillä on varaa tähän kaikkeen.

Jukka Kopra, Eduskunta, 20.12.2012.
Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2013 talousarvioesityksen täydentämisestä
Ainoa käsittely

Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta:http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_134_2012_vp_1_154_207_p.shtml