Arvoisa puhemies! Kyllähän tämä opposition ihmetys, harmistus ja muu mekastus viimeistään osoittaa sen, että hallitus on tehnyt hyvän esityksen ja olemme tekemässä hyvää päätöstä. Olemme tiellä kohti parempaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa on enemmän työtä ja oikeudenmukaisuutta kaikille suomalaisille.

Mutta mitä seuraavaksi? Emme kuitenkaan välttämättä pääse vielä perille näillä puheilla. Miten saataisiin lisää vauhtia? Voisiko hallitus pohtia, näin pienyrittäjänä kysyn, voitaisiinko kenties palauttaa esimerkiksi tämä toimintavarauskäsite yrityssuunnittelun repertoaariin. Siis kysehän on siitä, että yritys voi voittovaroja panna syrjään jotain tiettyä investointia varten useamman vuoden ajan, josta sitten tehtäisiin tämä iso investointi kerralla. Tämän investoinnin pitäisi olla etukäteen nimetty, että mistään tällaisesta mustasta säkistä ei ole kyse. Tämä voisi olla yksi pohtimisen arvoinen vaihtoehto.

Toinen seikka, tuolta kaakosta kun olen kotoisin: (Puhemies koputtaa) Rajavartiosto sai hyvin lisää resursseja, mutta Tullin resurssit kaakkoisella rajalla ovat entisellään, (Puhemies koputtaa) vaikka liikenne on moninkertaistunut ja kasvanut. Tähän soisi nyt myös lisää pohdintaa.

Jukka Kopra, Eduskunta, 9.4.2013.
Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017
Lähetekeskustelu

Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref.sh?{KEY}=PUH+34/2013+vp/1/114/114