marraskuu 2011

Puheenvuoro täysistunnossa: Suomen nostaminen nousu-uralle yrittäjyyden kautta

24.11.2011|News|

Arvoisa puhemies! Euroopassa eletään nyt taloudellisen epävarmuuden aikaa, ja me olemme olleet suurien haasteiden edessä jo jonkin aikaa. Erinäisiä toimenpiteitä on tehty, muttei vielä tiedetä, milloin eurotaloudet saadaan takaisin kasvu-uralle. Tämä koskee erityisesti meitä Suomessa. Korkeista työvoimakustannuksista ja muista syistä johtuen viimeisimmässä suhdannenotkahduksessa teollinen tuotantomme laski enemmän kuin muualla, eikä ole näköpiirissä, millä se nostetaan takaisin entiselle tasolle ja tukevaan nousuun. On olemassa viitteitä siitä, ettei teollisuutemme elvykään suhdanteiden muuttuessa sillä tavoin kuin aikaisemmin. Miksi ei elvy? Siksi, kun sitä ei siinä määrin enää ole, sillä kuten tiedämme, merkittäviä määriä tuotantoa on siirtynyt muihin maihin. Olemme siis suuren haasteen edessä, [...]

Kirjallinen Kysymys: Vähittäiskaupan aukiolon poikkeuslupamenettelyn yhdenmukaistaminen

17.11.2011|News|

Eduskunnan puhemiehelle Vähittäiskaupat joutuvat hakemaan vuosittain poikkeuslupaa alueensa aluehallintovirastolta (AVI) saadakseen pitää kaupan auki loppiaisena. Virastot voivat myöntää tai evätä lupahakemuksia arvionsa mukaisesti. Yrittäjiä hiertää se, että kauppiaiden kohtelu ei ole tasapuolista maan eri puolilla. Vaatimukset poikkeuslupahakemusten perusteluiksi vaihtelevat alueittain, eivätkä hakemusten käsittelyajatkaan ole yhdenmukaisia eri puolilla Suomea. Tiedossamme on, että Keskuskauppakamari on tehnyt esityksen, jossa se toivoo aluehallintovirastojen myöntävän kauppiaille ripeästi ja yhdenmukaisesti luvan pitää kaupat auki loppiaisena. Kauppakamarit ja yritykset joutuvat myös tekemään ja teettämään laajoja selvityksiä osoittaakseen, kuinka merkittävää kauppojen aukiolo on alueen taloudelle ja kilpailukyvylle sekä ulkomaisille turisteille. Selvityksistä huolimatta aukiololuvan toteutuminen ei siltikään ole mitenkään [...]

Puheenvuoro täysistunnossa: vientiyritysten kilpailuedellytykset

15.11.2011|News|

Arvoisa puhemies! Suomi on pieni maa, eikä meillä ole erityisiä luonnonvaroja metsiämme lukuun ottamatta. Näin ollen on selvää, että viennillä ja siitä saatavalla tulolla on aina ollut, on nyt ja on jatkossakin, ratkaiseva merkitys siinä, millaista hyvinvointiyhteiskuntaa meillä on varaa ylläpitää ja millaista elämää Suomessa vietetään. Mitä enemmän myymme jalostettuja tuotteita ja palveluita ulkomaille, sen parempi, ja mitä tehokkaammin pystymme niitä sinne kuljettamaan, aina sen parempi. Mitä suurempia yksittäisiä vientikauppoja suomalaiset yritykset saavat solmittua, aina vaan paranee. Vientikauppaan tunnetusti sisältyy enemmän riskejä kuin normaaliin maan sisäiseen kauppaan. Isoissa toimituksissa toimitusaika voi olla pitkä ja erät suuria. Tämä vaatii pääomaa, jolla [...]

Go to Top