kesäkuu 2012

Kirjallinen kysymys: Reittiliikenteen lupamenettelyn kehittäminen

19.06.2012|News|

Eduskunnan puhemiehelle Linja-autoliikennettä ollaan järjestämässä kokonaan uudella tavalla. Voimassa olevan lainsäädännön perusteella markkinaehtoinen reittiliikenne on ensisijainen liikennöintitapa, ja suuri osa siirtymäajan liikennöintisopimuksista päättyy 30.6.2014. Toimivaltaiset kaupunki-, seutu- ja ELY-viranomaiset ovat kuitenkin nyt kesällä 2012 tekemässä päätöksiä bussiliikenteen järjestämistavasta 1.7.2014 alkaen. Tilanne on monelta kannalta haastava. Tällä hetkellä ongelmallista on ensinnäkin ELY-keskusten menettely lupien myöntämisessä, joka ei välttämättä liikenteen tai yritysten kannalta ole kannattavaa, järkevää eikä ekologista. Esimerkkitapauksena mainittakoon tilanne lupien myöntämisestä Kaakonkulmalla, mikä tarkoittaa päällekkäisten vuorojen liikennöintiä Haminan ja Helsingin välillä. Luvan hakijoita kyseiselle reitille oli kolme (Liikenne Vuorela, Pohjolan Liikenne sekä Savonlinja), ja Uudenmaan ELY-keskus päätti antaa reittiliikenneluvan kaikille [...]

Vastauspuheenvuoro täysistunnossa: Ulkomaalaisesta rekkaliikenteestä

19.06.2012|News|

Arvoisa puhemies! Meillähän on tämä perusongelma ulkomaalaisen rekkaliikenteen suhteen. Niin kuin monessa puheenvuorossa aiemmin, valiokunnassakin, tuli ilmi, ulkomaalaiset rekka-autot ja tämä kuljetusliikenne eivät maksa veroja Suomeen vaan käyttävät meidän teitä ja sitä myöten kuluttavat infrastruktuuria. Sitten suomalaiset liikennöitsijät ovat hankalassa asemassa ja kilpailukyvyltään olennaisesti huonommassa asemassa, kun joutuvat maksamaan suomalaisesta polttoaineesta enemmän rahaa. Täällä joku esitti maksuehdotukseksi vinjettimaksua. Se on varmasti kaunis ajatus, mutta uskon, että se kyllä taas meidän kilpailukykyämme logistisena reittinä olennaisesti heikentää. Silloin se tarkoittaa sitä, että tämä kansainvälinen vientiliikenne alkaa kulkea muuta kautta, ja ylipäätään se olisi huonompi ratkaisu. Siinä mielessä olen kyllä sitä mieltä, että [...]

Puheenvuoro täysistunnossa, ryhmäpuheenvuoro: Liikennepoliittisesta selonteosta, liikenneverkoista sekä logistiikkakustannuksista.

19.06.2012|News|

Arvoisa herra puhemies! Suomi elää, tekee työtä ja voi hyvin toimivan liikenneverkon ansiosta - liikenneverkon, joka pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja tarjoaa sujuvat yhteydet sekä lähtökohdat kasvulle. Hallituksen liikennepoliittinen selonteko istuu hyvin aikaansa. Kun ei ole rahaa jaettavaksi joka paikkaan, tulee panostukset kohdistaa sinne, missä tarve ja hyöty ovat suurimpia. Tämä tuli esille myös liikennevaliokunnan työssä. Selonteon painotus elinkeinoelämän logistiikkayhteyksien parantamiseen on mitä parhainta kasvupolitiikkaa. Kasvua ei ole vain jonkin tien- tai radanpätkän rakentaminen johonkin. Olennaista on se, mihin se rakennetaan ja mitä se tuo mukanaan. Esimerkiksi hankkeet, jotka edistävät vientiä Venäjälle, ovat investointeja sanan varsinaisessa merkityksessä. Valtion raha ei [...]

Go to Top