joulukuu 2013

Ollilan ehdotus on raakile

28.12.2013|News|

Jorma Ollilan johtama työryhmä on julkistanut autoveron uudistamista käsittelevän raporttinsa. Ehdotus on, että autovero korvattaisiin yhdistetyllä kilometri- ja polttoaineverolla. Syy uudistamiseen on, että polttoaineen kulutus energiatehokkuuden ja sähköautojen yleistymisen myötä ei enää jatkossa tuota valtiolle nykyisen tasoista verokertymää. Ajetuista kilometreistä pidettäisiin lukua satelliittiperustaisen paikantamisen ja liikkumisen myötä autossa olevaan tietokantaan tallennettujen sijaintitietojen avulla. Tämän perusteella maksettaisiin veroa. Tämä muodostaa ihmisten yksityisyyden kannalta suuren riskin. Aukotonta tietojärjestelmää ei ole olemassa eikä sellaista ole mahdollista tehdä. Tietoja voidaan käyttää väärin. Ehdotetut toimenpiteet ovat hyvä keskustelunavaus mutta eivät sellaisenaan toteuttamiskelpoisia. Voimakkaasti yksinkertaistaen, jos vero perustuu ajettuihin kilometreihin, miksei vaikkapa auton katsastuksen yhteydessä todettaisi [...]

Kokoomuksen Jukka Kopra nettiäänestystyöryhmän seurantaryhmän puheenjohtajaksi

19.12.2013|Ajankohtaista|

Kansanedustaja Jukka Kopra (kok) nimetään puheenjohtajaksi parlamentaariseen seurantaryhmään, jonka on tarkoitus valvoa ja ohjata oikeusministeriön nettiäänestystyöryhmän työtä. Tarkoitus on etsiä olemassa olevien äänestystapojen rinnalle ratkaisu, jolla kansalaiset voivat äänestää verkon kautta. Nettiäänestystä käytettäisiin aikaisintaan presidentinvaaleissa 2018. Kopra on taustaltaan ohjelmistoalan yrittäjä ja eduskunnan perustuslaki- ja liikenne- ja viestintävaliokuntien jäsen. Kopran mukaan on kriittisen tärkeää, että jos nettiäänestys otetaan käyttöön järjestelmät ovat aukottomia siten, ettei äänestyksen luotettavuus, vaalisalaisuus ja demokratia vaarannu. - Ei ole itsestään selvää, että käyttökelpoista ratkaisua edes löytyy, toteaa Kopra.

marraskuu 2013

Piirikokous lauantaina – Etelä-Savo mukaan Kaakkois-Suomen Kokoomukseen

28.11.2013|Ajankohtaista|

Kokoomus on päättänyt, että sen piiriorganisaatio noudattaa vaalipiirijakoa. Vaalipiiriuudistuksen myötä Etelä-Savon Kokoomuksen jäsenyhdistykset liittyvät Kaakkois-Suomen Kokoomukseen. Yhdistysten liittyminen tapahtuu 30.11.2013. Uusi laajentuva piiri pitää ensimmäisen yhteisen piirikokouksensa lauantaina 30.11. Lappeenrannassa. Piirikokouksessa hyväksytään piirille uudet säännöt ja valitaan piirihallitus uudelle piirille. Lauantain piirikokouksessa on kaakkois-suomalaisten kokoomuslaisten jututettavana sekä puoluejohtoa että kansanedustajia. Paikalla ovat Kaakkois-Suomen Kansanedustaja Jukka Kopran ohella niin puoluesihteeri Taru Tujunen kuin kansanedustajat Lenita Toivakka ja Anu Urpalainenkin. Eurovaaliehdokkaistamme piirikokoukseen osallistuvat Jari Andersson, Pia Kauma ja Aura Salla.

Eduskunta kannattaa Kopran lakialoitetta harhaanjohtavan markkinoinnin torjumisesta

19.11.2013|Ajankohtaista|

Yli puolet kansanedustajista kannattaa Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran lakialoitetta henkilötietosuojalain muuttamisesta, jolla voidaan torjua yrittäjiin kohdistuvaa harhaanjohtavaa markkinointia. Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi henkilötietolain (523/1999) 28 §:n 2 momenttia siten, että rekisterinpitäjällä olisi pyydettäessä velvollisuus antaa puhelintallenteen kopio rekisteröidylle. Usein harhaanjohtavaa puhelinmarkkinointia harjoittava myyjä väittää yrittäjän sitoutuneen puhelimessa sopimukseen, ja vaatii sen perusteella yrittäjän mielestä perusteettoman laskun maksamista. Samalla myyjä ilmoittaa, että puhelinkeskustelu on tallennettu ja että tallenteelta käy ilmi yrittäjän sitoutuminen sopimukseen. Myyjä ei kuitenkaan suostu toimittamaan tallennetta sitä pyytävälle yrittäjälle, jolloin yrittäjä ei voi tarkastaa keskustelun sisältöä ja myyjän väitettä sopimuksen syntymisestä. - Tilanne on monen pk-yrittäjän kannalta kestämätön. Jos [...]

Tulevaisuus

15.11.2013|News|

Eduskunnassa käsiteltiin viime torstaina hallituksen tulevaisuusselonteko. Selonteossa esitettiin pohdintoja millainen Suomi ja maailma on 2030-luvulla ja salissa käytiin puolivilkasta keskustelua aiheesta. Samana päivänä julkistettiin myös filosofi Himasen kohua herättänyt tulevaisuustutkimus. Itse olen vasta nyt päässyt tuon 400-sivuisen teoksen loppuosaan, mutta en vielä kehu tai moiti sitä. Ihailen niiden professoristahojen omaksumiskykyä, jotka ovat aamukymmeneen mennessä kyenneet lyttäämään samana aamuna kello yhdeksän julkaistun tutkimuksen. Samaten jotkut opposition edustajat käyttivät puheaikansa selonteon arvostelemiseen "väärin sammutettu" -teemalla sen sijaan, että olisivat aidosti osallistuneet ajatustenvaihtoon maamme tulevaisuudesta. Mitä tästä voi päätellä? Keskustelussa nousi esiin ajatus negatiivisuuden kierteestä ja henkisestä lamasta. Epäluulo on vallalla. Ympäristöä ja [...]

Lakialoite henkilötietolain 28§:n muuttamisesta

15.11.2013|News|

Lakialoite Laki henkilötietolain 28 §:n muuttamisesta Eduskunnalle Aloitteen pääasiallinen sisältö Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi henkilötietolain (523/1999) 28 §:n 2 momenttia siten, että rekisterinpitäjällä olisi pyydettäessä velvollisuus antaa puhelintallenteen kopio rekisteröidylle. Aloite liittyy yrittäjiin kohdistuvan harhaanjohtavan markkinoinnin torjumiseen. Usein harhaanjohtavaa puhelinmarkkinointia harjoittava myyjä väittää yrittäjän sitoutuneen puhelimessa sopimukseen, ja vaatii sen perusteella yrittäjän mielestä perusteettoman laskun maksamista. Samalla myyjä ilmoittaa, että puhelinkeskustelu on tallennettu ja että tallenteelta käy ilmi yrittäjän sitoutuminen sopimukseen. Myyjä ei kuitenkaan suostu toimittamaan tallennetta sitä pyytävälle yrittäjälle, jolloin yrittäjä ei voi tarkastaa keskustelun sisältöä ja myyjän väitettä sopimuksen syntymisestä. Perustelut Pk-yrityksiin kohdistuva vilpillinen ja harhaanjohtava markkinointi on ongelma [...]

lokakuu 2013

Kokoomus ja Kopra kuuntelivat Lappeenrannassa

20.10.2013|Ajankohtaista|

Jukka Kopra oli muiden kokoomuslaisten mukana Kokoomus kuuntelee -tilaisuudessa Lappeenrannassa. Paikalla myös mm. Grönlund, Lindh ja Puolakka. Lappeenrannan Kokoomuksen kunnallisjärjestö järjesti perjantaina 18.10. kauppakeskus Gallerian Cefeteriassa Kokoomus-kuuntelee –tilaisuuden. Kansanedustajista kaupunkilaisten tentattavina olivat Kaakkois-Suomen kansanedustaja Jukka Kopra sekä helsinkiläinen Lasse Männistö. Paikalla oli myös useita paikkakunnan kokoomuspäättäjiä mm. valtuustoryhmän puheenjohtaja Joonas Grönlund, sekä valtuutetut Tuula Lindh ja Helena Puolakka. Tilaisuus keräsi paikalle erinomaisen yleisön ja mielipiteitä sekä kysymyksiä päivänpolttavista kysymyksistä päästiin esittämään niin kaupungintalon kuin eduskuntatalonkin suuntaan. Kaikesta talouden epävarmuudesta huolimatta kaupunkilaiset olivat liikkeellä tsemppaavalla ja rohkaisevalla asenteella. Kokoomuksen vastuunkantoon perustuva linja sai myös kiitosta. Kopra ja Männistö toivat tilaisuudessa myös esiin [...]

7 toimenpidettä yrittäjän elämän helpottamiseksi

17.10.2013|Ajankohtaista|

Kokoomuksen Kopra ja Männistö julkistivat yrittäjyysohjelman: Kokoomuksen kansanedustajat Jukka Kopra ja Lasse Männistö julkaisivat ehdotuksensa pk-yrittäjän arjen helpottamiseksi ja kasvuedellytysten parantamiseksi. Kaksikko korostaa pk-yritysten merkitystä talouskasvulle ja työllisyydelle. "Tuhannet pk-yrittäjät ovat talouden ja yhteiskunnan todellinen tukipilari, joka on kannatellut koko kansantaloutta matalasuhdanteessa. Onkin syytä kysyä onko heidät huomioitu riittävästi päätöksenteossa?", kansanedustajat kysyvät. Kopra ja Männistö korostavat pk-yritysten roolia työpaikkojen luomisessa. Heidän mukaansa yritysten kasvu- ja työllistämishalua ei saisi tyrehdyttää lainsäädännöllä ja byrokratialla. "Toimintaympäristö kasvuhakuiseen yrittäjyyteen ei ole riittävän houkutteleva. Menestys ja kasvu ovat ennen kaikkea riippuvaisia yritysten osaamisesta ja oikeista ihmisistä. Me päättäjät voimme kuitenkin helpottaa yritysten arkista toimintaympäristöä karsimalla [...]

Jukka läsnä Lappeenrannan uuden teatterin peruskiven muuraustilaisuudessa

07.10.2013|Ajankohtaista|

Lappeenrannan kaupunginteatterin ja kauppakeskus Iso-Kristiinan peruskivi muurattiin maanantaina 7.10. Myös Jukka oli paikalla todistamassa historiallista kauppakeskuksen ja teatterin liittoa. Lappeenrannan uuden kaupunginteatterin peruskiven muurasivat kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva sekä rakennuttajina toimivien Cityconin ja Ilmarisen edustajat. Heidän lisäkseen jokainen paikalla ollut kaupunkilainen sai jättää oman jälkensä historiaan ja osallistua peruskiven muuraukseen. Myös Jukka Kopra kävi heittämässä oman kauhallisensa betonia peruskiveen. Tilaisuudessa muuratun peruskiven sisään upotettiin metallilieriö, jonne jälkipolvien löydettäväksi suljettiin mm. päivän Etelä-Saimaa -lehti, käytössä olevat kolikkorahat sekä teatteri-kauppakeskuksen rakennussuunnitelmat. Peruskiven muuraus uutisoitiin laajasti eri medioissa, lue: Etelä-Saimaa: Arhinmäki Lappeenrannassa: Kultturia sinne missä ihmiset liikkuvat Etelä-Saimaa: [...]

Go to Top