tammikuu 2014

Jukka Kopra ehdolle Kokoomusjohtoon

27.01.2014|Ajankohtaista|

Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus tukee kansanedustaja Jukka Kopran ehdokkuutta Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Ensimmäistä kauttaan kansanedustajana toimiva Kopra on kokenut yrittäjä ja pitkän linjan kunnallispoliitikko Lappeenrannasta. Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus päätti kannattaa Kopraa Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi lauantaina 25.1. pitämässään piirihallituksen kokouksessa. Uusi vuoden 2014 alusta syntynyt Kaakkois-Suomen Kokoomus muodostuu Saimaan ympäristön maakunnista ja kattaa kaikkiaan Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson. Tämän johdosta piirihallitus näki, että alue tarvitsee aikaisempaa vahvemman roolin puolueen suuntaan ja oma varapuheenjohtaja on erinomainen reitti tämän saavuttamiseen. Jukka Kopra on hyvin kiinnostunut uudesta mahdollisuudesta ja on innolla lähdössä mukaan puolueen varapuheenjohtajakamppailuun. - Olen valmis uuden tehtävän haasteisiin ja uskon, että voin tuoda puoluejohtoon [...]

Kansanedustaja Kopra koulukierrokselle

26.01.2014|Ajankohtaista|

Kaakkois-Suomen kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) osallistuu tammikuun viimeisellä viikolla Kansanedustajat kouluissa -teemaviikkoon ja kiertää Lappeenrannan kouluissa tapaamassa oppilasryhmiä tiistaista perjantaihin. Kopra tapaa viikon aikana lähes parikymmentä koululaisryhmää eri ikäluokista. Teemaviikko on osa säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlallisuuksia. Tarkoitus on, että koululaiset ja opiskelijat pääsevät tenttaamaan kansanedustajia haluamistaan aiheista, edustajille koululaisvierailut puolestaan tarjoavat mahdollisuuden kertoa eduskunnan toiminnasta ja demokratiasta yleensä. Kopra toteaa, että päätarkoitus on kertoa eduskunnasta ja kansanedustajan työstä, politiikan puhuminen ei ole ykkössijalla. - Odotan ensi viikkoa innolla, saan nuorilta varmasti paljon eväitä kansanedustajan reppuun. Olen iloinen siitä, että kouluissa ollaan näin kiinnostuneita aiheesta, sanoo Jukka Kopra. Opetushallitus on lähettänyt kouluihin [...]

Mahdollisuuksien maakunnassa menee aika hyvin

11.01.2014|News|

Kun seuraa valtakunnanpolitiikkaa ja maamme haasteita - omista arkipäivän hankaluuksista puhumattakaan - jää helposti huomaamamatta, että meillä Etelä-Karjalassa itseasiassa menee aika hyvin. Keskustelessa muiden maakuntien edustajien kanssa, Etelä-Karjalan tulevaisuus nähdään valoisana. Ja niinhän se onkin. Näinä vaikeina aikoina meillä tapahtuu taloudellista kehitystä ja tehdään uusia investointeja enemmän kuin muualla. Nyt jos koskaan Etelä-Karjala on mahdollisuuksien maakunta. Meillä on olennaisesti paremmat menestymisen mahdollisuudet verrattuna moneen muuhun maakuntaan Suomessa. Muualla Suomessa ollaan usein jopa kateellisia asemastamme lännen ja idän portinvartijana. Nämä meille suodut mahdollisuudet pitää hyödyntää. Hyödyt eivät tule itsestään, vaan niiden kotiuttamiseksi on tehtävä paljon töitä. Sekä maakunnan sisäiseen kehitykseen että Venäjän [...]

Go to Top