tammikuu 2015

Puhe Vöyrinpäivän juhlassa Maasotakoululla

23.01.2015|Ajankohtaista, Yleinen|

Vöyrin juhla 23.1.2015 18.00 Maasotakoulu Arvoisat sotaveteraanit, herra kenraali, hyvät juhlavieraat, Kiitos kutsusta saapua vieraaksi ja puhujaksi tänne Vöyrinpäivän juhlaan. Vuonna 1918 Vöyrissä alkanut aliupseeriston koulutus on vuosien varrella kehittynyt ja muuttanut paikkakuntaa Vöyristä Viipurin ja Hämeenlinnan kautta tänne Lappeenrantaan. Lappeenrantalaisena voi tietenkin olla ylpeä siitä, että tätäkin koulutusta ja perinnettä ylläpidetään kaupungissamme. Ylipäätään on hienoa, että aikojen saatossa ja uudistusten myötä Lappeenrantaan on syntynyt näin merkittävä maanpuolustuskoulutuksen keskittymä. Hyvä juhlavieraat, Viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana on Euroopan turvallisuustilanne avautunut monelle aivan uudella tavalla. Joku voisi sanoa, että turvallisuustilanne on muuttunut. Ei se varsinaisesti ole muuttunut, nyt vain ovat silmät [...]

Go to Top