marraskuu 2015

Jukan ryhmäpuhe liikennepolitiikkaa koskevassa välikysymyskeskustelussa

17.11.2015|Ajankohtaista, Yleinen|

Arvoisa Puhemies, Suomi on väkiluvultaan pieni ja siihen nähden pinta-alaltaan iso maa. Julkiselle joukkoliikenteelle riittää asiakkaita siten, että toiminta edes jotenkin kannattaa vain suurimmissa kaupungeissa ja suurten kaupunkien välillä. Näiden keskittymien ulkopuolella valtion tuki liikenteelle on tärkeää jotta yhteyksiä on. Tästä huolimatta oma auto on taajamien ulkopuolella asuville käytännössä välttämätön tarvekalu. Maamme tiet rapistuvat, sillat eivät kestä uusia isoja rekkoja, joukkoliikennettä pyritään supistamaan haja-asutusalueilla, maan sisäinen lentoliikenne on niin huonosti hoidettu ettei kukaan edes usko sen voivan kasvaa ja niin edelleen. Liikkuminen on olennainen osa ihmisten elämää. Kaikki eivät asu kaupungissa kävelymatkan tai edes lyhyen bussimatkan päässä koulusta, työpaikasta, kaupasta, [...]

Maakuntamallista kuntauudistukseen

09.11.2015|Ajankohtaista|

Päivystäviä sairaaloita on jatkossakin Viikonloppuna tehtiin periaateratkaisu kuinka sote-uudistus tehdään. Asiaa on vatvottu vuosikausia ja nyt siinä päästiin eteenpäin. Niinsanottu maakunnallinen itsehallinto jakautuu ratkaisun myötä 18 alueelle ja sote-alueita tulee 15. Laajan päivystyksen sairaaloita tulee olemaan 12 jotka jakautuvat suurinpiirtein tasaisesti ympäri maan. On syytä huomioida, ettei laajan päivystyksen kriteeristön ulkopuolelle jääviä sairaaloita kaikkia suinkaan lakkauteta. Päivystäviä sairaaloita tulee olemaan siellä missä nytkin. Uskon, että normaaleihin päiväkirurgisiin operaatioihin pääsee omalla lähialueella tuttuun paikkaan kuten nytkin.   Valinnanvapaus ei tarkoita yksityistämistä. Sote-sovun kantavana ajatuksen on se, että nk monituottajamalli säilyy ja asiakkaan valinnanvapautta lisätään. Tämä on hyvä uutinen kaikille sillä nyt [...]

Go to Top