kesäkuu 2016

Turvallisuuspoliittinen selonteko

21.06.2016|Ajankohtaista|

Eduskunta on käsitellyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, eikä yhtään liian aikaisin. Eduskunnan keskusteluissa erityisesti oppositio toivoi, että selontekoa olisi käsitelty vasta syksyllä, mutta miksi odottaa? Voimapolitiikkaa tehdään naapurialueellamme ja  selonteon ansio on, että tämä tunnistetaan ja tunnustetaan. Selonteko tuo esiin oikean kuvan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Yksi asia, josta on syytä antaa kiitosta vaikkei selonteko sitä erityisemmin käsittelekään, on se, että onneksi nykymuotoinen asevelvollisuusarmeija on meillä säilytetty. Kuinka hankalassa jamassa nyt olisimmekaan, jos meillä olisi muutaman vuoden takaisen muodin mukaisesti ajettu puolustus alas kuten Ruotsi ja mm Saksa ovat tehneet? Nyt nämä maat kovaa vauhtia paikkaavat tätä virhettä ja kalliiksi tulee. Kuvitelkaapa tilannettamme, [...]

Kokoomuksen tarina

09.06.2016|Ajankohtaista, Yleinen|

Kokoomus on perinteisesti ollut kaikenlaisten suomalaisten puolue. Tunnusmerkkimme on, että meille mahtuu erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä maailman asioihin. Kokoomuslaisuutta on tämän erilaisuuden yhdistäminen yhteisiksi tavoitteiksi ja toiminnaksi.  Kokoomuksen historia tuntee puheenjohtajia, jotka ovat osanneet taidolla koota meille yhteisen tarinan. Tällaisina aikoina Kokoomuksen kannatus on ollut korkealla ja ihmiset ovat kokeneet voivansa luottaa siihen, että me ajamme asioita aivan tavallisten suomalaisten ja kotimaan parhaaksi.  Tarinassa on nyt särö. Kokoomusta ei mielletä sellaiseksi kaikkien suomalaisten puolueeksi, jollainen sen kuuluisi olla. Käänne tarinassamme on väärä ja kurssia pitää korjata. Mennessämme toreille ja turuille ihmisiä tapaamaan, on kohtaamisista jäätävä kaikille tunne, että Kokoomus on vilpittömästi, [...]

Asedirektiivi etenee parempaan suuntaan

03.06.2016|Ajankohtaista|

EU:n komissio on uudistamassa aseiden hallussapitoa säätelevää asedirektiiviä. Ensimmäinen direktiiviesitys annettiin viime vuonna ja se oli niin kehno, että se olisi vaikeuttanut kohtuuttomasti metsästys-, ammunta- ja reserviläisharrastuksia ja joiltain osin tehnyt ne mahdottomiksi. Koska kentällä on epätietoisuutta esityksen uusimman version sisältöön ja neuvottelutilanteeseen liittyen, totean heti tähän kärkeen, että tilanne on nyt huomattavasti parempi. Suomen virallinen kanta on ollut kaikissa käänteissä tiukasti nykyisen kaltaisen toiminnan jatkamista puoltava. Monet jäsenmaat mukaan lukien Suomi ovat eri perustein vastustaneet tätä Ranskan voimakkaasti ajamaa direktiiviesitystä ja vaikutustyö on tuottanut tulosta. Pahimmat uhat on torjuttu ja voimassaoleva esitys on lupaava ampumaharrastuksen, reserviläistoiminnan, metsästyksen ja keräilyn [...]

Go to Top