Puolustusvaliokunnan vierailulla Sodankylässä ja Rovaniemellä 1.-2.6.2022. Valiokuntamme vieraili ensin Sodankylässä, jossa tutustuimme Jääkäriprikaatin harjoitustoimintaan ja varuskuntaan. Toisena päivänä valiokunta vieraili Rovaniemellä, jossa se perehtyi Lapin lennoston ajankohtaisiin asioihin ja pääjohtokeskuksen toimintaan.

Lähestyvän Nato-jäsenyyden myötä Suomessa on pohdittava keinoja Pohjois-Euroopan yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi ja tällöin meidän maantieteellinen asemamme sekä sitä kautta erikoisosaamisemme nousevat myös esille.

Esimerkiksi Sodankylän jääkäriprikaatissa on pitkä perinne kansainvälisesti kiinnostavista talvisodankäynnin peruskursseista. Osallistujia on perinteisesti tullut muun muassa Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta.

Suomessa on vankkaa kokemusta kylmien olosuhteiden sodankäynnistä, mikä on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta jo vuosikymmenten ajan. Käsitys Suomen huippuosaamisesta vain vahvistui tehdyn tarkastuskäynnin aikana. Siksi Suomen tulisi vakavasti harkita sitä, että Lappiin perustettaisiin Naton arktisen sodankäynnin osaamisen ja koulutuksen keskus. Tämä olisi konkreettinen aloite, jolla voisimme tarjota lisäarvoa sekä Suomen että liittokunnan puolustukselle. Asian ratkaisee Naton johto ja Suomen kannattaa aloittaa vaikutustyö suotuisan ratkaisun aikaan saamiseksi.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kokoomuksen-kopra-naton-arktisen-sodankaynnin-osaamisen-ja-koulutuksen-keskusta-harkittava-perustettavaksi-suomeen?publisherId=69819275&releaseId=69943286