Eläkkeiden taso on jäänyt jälkeen ja asia on korjattava. Vanhukset on hoidettava huolella ja arvokkaasti. Eläkeläisten ja senioreiden asiat on saatava paremmalle tolalle.

Eläkkeiden kehitys on jäänyt pahasti jälkeen. Elämisen kustannukset ovat nousseet jatkuvasti, mutta eläkkeet eivät ole nousseet vastaavalla tavalla. Monelle on käynyt myös niin, että eläkkeen vähän noustessa ei korotuksesta jää käytännössä kasvaneen veron myötä mitään käteen. Tähän on saatava muutos.

Kokoomus haluaa toteuttaa eläkeläisten ja palkansaajien tuloveron alennuksen. Tätä kutsutaan nimellä “työmiljardi”. Tuloveroa laskettaiisiin, jotta jokaiselle jäisi enemmän käteen. Vähentynyt verotulo kompensoitaisiin mm. tupakkaveroa ym. korottamalla.

Haluamme myös ottaa eläkeindeksin määräytymisperusteet uudelleen tarkasteluun. Nykyisen indeksin painotukset ja ostoskori, johon kuluttajahintavertailu perustuu, ei välttämättä ole oikeudenmukainen.

Eläkeläiset ja seniorikansalaiset ovat merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa ja heidän merkityksensä voimavarana on tunnustettava. Tässä meillä on paljon parantamisen varaa.

Vanhustenhoidosta on käyty keskustelua pitkin talvea. On selvää, että ihmisistä, jotka ovat tämän yhteiskunnan rakentaneet on pidettävä huoli. Vanhustenhoitoa ei saa jättää kylmän voitontavoittelun alttarille, vaan on varmistettava, että jokainen saa inhimillistä tukea ja sellaista hoitoa ja apua kuin tarvitsee. Meidän kunnia-asiamme on hoitaa vanhukset huolella ja arvokkaasti.

Näihin molempiin asioihin on uuden eduskunnan syytä tarttua riuskalla otteella. Eläkeläisten ja senioreiden asiat on saatava paremmalle tolalle.