ELY-keskukset ovat päättäneet periä toiminimiyrittäjiltä takaisin koronatukia. ELYt ovat myöntäneet, että ne ovat virheellisesti tulkinneet yrittäjän itselleen maksaman palkan koronatuen hyväksyttäväksi kustannukseksi.

Virhe ajaa toiminimiyrittäjät kohtuuttomaan tilanteeseen. Epätoivoisessa tilanteessa olevia yrittäjiä on neuvottu viranomaisten toimesta niin, että myös yrittäjän palkkakulut korvataan. Nyt kun kehittämishankkeet on tehty, rahoja peritäänkin takaisin.

Hallitus päätti keväällä yritysten tukemisesta, tarkoituksenaan lieventää koronakriisin aiheuttamia vahinkoja yrityksille. Tuet päätettiin jakaa Business Finlandin ja ELY-keskusten kautta yritysten kehittämistukina. Kehittämistukien käyttöön koronatukina kohdistui kritiikkiä, minkä jälkeen yrityksille luotiin ns. kustannustuki.

Yksinyrittäjällä tai yhdestä kahteen henkeä työllistävällä yrityksellä usein suuri osa yrityksen kuluista menee palkkoihin. Tukirahaa olisi kyllä saanut käyttää erilaisten konsulttien palkkioihin ja raportteihin, mutta ei yrittäjän itsensä hengissä pysymiseen. Miksi konsultteja pitäisi elättää, mutta yrittäjä ei saa itse syödä? 

Vastuu tilanteesta on työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä ministeri Mika Lintilällä. Ohjeistukset ja päätökset pitää kyetä tekemään ilman tämän luokan virheitä vaikka onkin kiirettä. Alun perinkin hallitus oli aikeissa jättää yksinyrittäjät vaille huomiota tukien suhteen, vaikka seitsemän kymmenestä yrittäjästä on yksinyrittäjiä.

Moni yrittäjä kokee aiheellisesti tilanteen epäoikeudenmukaiseksi. Takaisinperintä uhkaa yritystoiminnan jatkoa ja perheiden taloutta. Kyse ei ole yrittäjien virheestä – rahaa on käytetty juuri siihen, mihin sitä on myönnetty. Hallituksen on toimittava ja varmistettava, ettei yrittäjiä nitistetä tällä tavoin. Jos näin käy, on kyseessä paljon puhuttu ”90-luvun virhe”, joiden toistamista ministerit puheissaan kovasti ovat luvanneet välttää. Sellaisia virheitä ei kerta kaikkiaan saa tehdä.