Arvoisa rouva puhemies!

Kokoomus haluaa turvata yhteiskuntamme hyvinvointipalvelut. Parhaiten tämä onnistuu, kun taloutta hoidetaan kurinalaisesti siten, että se kasvaa suotuisalla tavalla lisäten työpaikkoja ja verotuloja. Vasemmistohallituksellamme on valitettavasti aivan päinvastainen meininki. Tälle hallitukselle kävi niin kuin joskus käy lapsille, kun lähdetään retkelle: Omat ja kaverien eväät syödään heti retken alussa ja jäädään maha täynnä köllöttelemään auringonpaisteeseen. Vaivalloinen matka ei enää kiinnostakaan, ja jos kiinnostaa, niin se on entistäkin raskaampi, kun saattaakin alkaa sataa vettä, tulla kylmä ja kaiken kukkuraksi ne eväätkin syötiin jo alussa.

Hallitus lisäsi pysyviä menoja 1,4 miljardilla hallituskauden alussa ja lupasi kattaa ne taloutta vahvistavilla, työllisyyttä parantavilla päätöksillä. Tämä lupaus on täyttämättä. Köllötellään.

Hallitus lupasi pysyä kehyksissä, taittaa velkaantumisen. Lupaus on täyttämättä. Hallitus köllöttelee.

Kehysriihessä hallituksen olisi tullut suunnitella talouskasvun käynnistämiseksi tai julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velan taittamiseksi keinoja. Sen sijaan tuli vasemmistolaisen loputtoman velkaantumisen, valtiokeskeisyyden ja uudistusten jarruttamisen riemuvoitto. Vuosikymmeniä voimassa olleesta kehitysperiaatteesta luovuttiin. Köllötellään taas.

Hallitus on antanut lupauksen ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta, ja hallitus on luvannut lopettaa elämisen tulevien sukupolvien kustannuksella. On irvokasta, että tämäkin lupaus on rikottu räikeästi. Taas köllötellään.

Hallituksen eväät on syöty, eikä selvästikään ole käsitystä, miten maata pitäisi johtaa. Nyt olisi hallitusrouvien ja hallitusherrojen aika katsoa peiliin.

Hallitus antaa asioiden vaan mennä, ja kun vaikeuksia tulee, ne hoidellaan rahalla, nimittäin velkarahalla. Sitten iloisesti kerrotaan, kuinka on annettu rahaa sinne ja tänne. Kuka tahansa pystyy siihen. Rahan jakaminen ja lainan ottaminen on helppoa, kurinalainen talous ja rahan tekeminen on vaikeaa mutta mahdollista, jos osaa.

Hallituksen talouspolitiikan nykymeininki ei osoita mitään johtamista, talousosaamista tai vastuunkantoa. Surullisinta on, että tätä osaamista ja ideoita olisi kyllä käytettävissä, mutta ne eivät kelpaa.

Kokoomus on esittänyt vaihtoehtoja, joilla ihmisille saadaan töitä, velkaa otetaan vähemmän ja veroja on vähemmän. Ovat niitä keinoja muutkin esittäneet, muun muassa valtiovarainministeriö ja TEM eri raporteissaan ja selvityksissään. Ja edelleen on ihmeteltävä, mikseivät nämä ammattitaitoisten virkamiesten virkavastuulla tekemät ehdotukset kelpaa. Talouslinjauksia määrittää sen sijaan ennätyksellisen suuri hallituspuolueiden poliittisten erityisavustajien ja muiden avustajien porukka, ja velkarahaa palaa ennätysmäärä.

Tässä keskustelussa tänään on ollut ihmeellistä se into, jolla hallitus penää kokoomukselta leikkauslistoja. Kysyn takaisin: miksi te peräänkuulutatte leikkauksia mutta meidän ehdotuksemme sen kakun kasvattamiseksi eivät kelpaa? Huomaa, että vasemmisto on ikiaikaisen ajattelunsa vanki, nimittäin sen, että talous olisi muka nollasummapeliä. Ei se ole. Toimimalla viisaasti talous saadaan kasvuun, yhä useammalla on töitä, valtion tulot kasvavat luonnollisesti ja menot pienenevät eikä tarvitsisi leikata tieteeltä 35:tä miljoonaa tai leikata poliisilta taas kerran siten, ettei poliisin määrä kasvakaan suunnitelman mukaisesti, kuten hallitus tekee ja on sen myös joskus luvannut.

Tämän sijaan hallitus ostaa velaksi itselleen suosiota lupaamalla sitä sun tätä mutta ei siis tee sitä vastuullisesti kehyksistä kiinni pitäen. Vastuullinen ja kestävällä tavalla johdettu talouspolitiikka on toki vaikeaa ja vaatii osaamista. Kun osaamista ei ole, niin on pakko kaivaa enemmän rahaa työtä tekevien taskuista ja toisaalta jättää lasku lastemme maksettavaksi. Asiat voisi tehdä toisinkin, ja siksi tätä hallituksen toimintaa on surullista seurata.

Hallitus tekee vasemmistolaista politiikka, ja mitä muuta voisi vasemmistohallitukselta odottaakaan. Sitä kyllä ihmettelen, miten keskustapuolueen selkäranka taipuu tällaiseen. Vielä vähän aikaa sitten hallitusta johti pääministeri Sipilä, ja tällöin tehtiin toimia, jotka saivat Suomen talouden positiiviseen nousuun, töitä tuli ihmisille, kehyksistä pidettiin kiinni ja velanottoakin saatettiin vähentää. Nykyisin on sitten keskustalla aivan päinvastainen meininki: se kuittaa luottokortillaan koko illan baarissa mesonneen rilluttelevan pöytäseurueen laskun.