Verkkouutiset:

Kansanedustaja kysyy, kuinka kauan Elokapina saa pitää Mannerheimintien katkaistuna: vuorokauden vai viikon.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on sitä mieltä, että sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) pitäisi edustaa toisenlaista linjaa Elokapina-mielenilmauksen suhteen.

– Sisäministerin toiminta on mielestäni moraalitonta, koska hän vaatii, että poliisi noudattaa lakia, mutta hän ei vaadi, että mielenosoittajat noudattavat lakia, Jukka Kopra sanoo Verkkouutisille.

Sisäministeri Maria Ohisalo linjasi tänään, että että poliisin tehtävänä on turvata ihmisten perustuslaillinen oikeus osoittaa mieltä ja mielenosoittajat vastaavat itse käyttämistään keinoista.

– Hän sallii siis mielenosoittajille lain rikkomisen, Kopra sanoo.

Korpan mukaan mielenosoittajat rikkovat tieliikennelakia makaamalla keskellä tietä.

– Se on ihan laissa kiellettyä, että keskellä tietä ei saa maata, Kopra sanoo ja kertoo ottaneensa tilanteesta kuvia.

”Jokin tolkku pitää olla”

Mielenosoittajat ovat leiriytyneet eilen torstaina Pikkuparlamentin eteen keskelle Helsingin pääkatua Mannerheimintietä. He ovat pystyttäneet kadulle telttoja, ja katu on katkaistu. Liikenne on ohjattu sen vuoksi kiertotielle.

– Nyt kun väitetään, että poliisi ei saisi puuttua tällaiseen, niin kyllä sitten täytyy käynnistää lainsäädäntöprojekti. Lakia pitää muuttaa, Kopra linjaa.

Kopran mielestä oikeudesta osoittaa mieltä ei pidä luopua, mutta ”jokin tolkku” siinä pitää olla.

– Silloin kun on lakia säädetty, onko huomioitu se, että mielenosoitus ei välttämättä sitoudu mihinkään aikaan. Perinteisesti mielenosoitus on tapahtuma, joka tapahtuu tietyssä ajassa ja paikassa, mutta tämähän on menossa sellaiseen suuntaan, että tässä ajallinen perspektiivi onkin hyvin pitkä, Korpa toteaa.

– Kuinka kauan me katsomme sitä, että Elokapina pitää Mannerheimintietä suljettuna. Vuorokausi, viikko? Kuinka kauan, Kopra kysyy.

Kopran mukaan hyödyntäessään subjektiivista mielenosoitusoikeutta Elokapina-mielenosoittajat polkevat toisten kansalaisten oikeuksia, kuten vapaan liikkumisen oikeutta.

– Se on mielestäni myös moraalitonta, Kopra toteaa.

Teksti on julkaistu Verkkouutisissa, ja löytyy täältä:

https://www.verkkouutiset.fi/sisaministerin-toiminta-on-moraalitonta-sallii-lain-rikkomisen/#f2d29be2