Viime aikoina on saatu lukea uutisia Eksoten erityyppisistä ongelmista.

Olin itse jokin aika sitten itse Superin kutsumana päivän töissä Eksoten vanhusten kodinhoidossa. Kokemuksen perusteella tiedän, että palveluksessa on taitavia ammattilaisia, jotka haluavat tehdä työnsä huolella, mutta työtaakka on valtava ja Eksoten haasteet tehtävien organisoinnissa ovat ilmeiset.

Tiedot näistä kotihoidon vaikeuksista, noloista budjettiylityksistä ja Eksoten taksikilpailutuksien erikoisuuksista antavat aiheen kysyä, onko tämänkaltainen monopolirakenne enää tätä päivää.

Yleisesti tiedetään, että julkinen monopoli johtaa tehottomuuteen. Kilpailun vapauttaminen ja lisääminen pakottaa kaikki toimijat miettimään toimintatapojaan uudelleen. Tällaisesta tilanteesta voisi Eksotekin hyötyä. Vähemmällä voi saada enemmän, eikä ratkaisu voi aina olla käden työntäminen yhä syvemmälle kuntien ja potilaiden lompakkoon.

Uskon, että kaikki Eksotessa haluavat vilpittömästi tehdä parhaansa. Aikanaan muille esimerkiksi käynyt organisaatiomalli hyytyy kuitenkin tämän ajan haasteiden edessä ja tällaisenaan kehittyminen on vaikeaa. Ratkaisu on kilpailuelementin tuominen terveyspalveluiden tuotantoon joko sote-uudistuksen ja valinnanvapauden myötä tai muilla keinoin. Mikä estäisi ottamasta palveluseteliä käyttöön vaikka heti?

Eksote on vuosien varrella nitistänyt lukuisia alueemme yksityisiä soteyrityksiä alkamalla tuottaa itse niiden tarjoamia palveluita, esimerkiksi vanhustenhoidossa. On perusteltua kysyä, voisivatko vaikkapa yksityiset hoitokodit tuottaa hoitopalvelua paremmin ja edullisemmin kuin Eksote? Vastausta on vaikea saada kilpailun ja avoimuuden puutteesta johtuen.

Uskon, että toiminnan ja hoitotulosten avoimuus, vertailtavuus sekä kilpailutilanteen luoma pakko olla innovatiinen ja parempi parantavat terveyspalveluiden tasoa ja hillitsevät kustannusten nousua. Tähän tulisi meillä Etelä-Karjalassakin pyrkiä.

Toivoakseni jonain päivänä päästään niin pitkälle, että eri terveyspalveluiden tarjoajien antaman hoidon vaikuttavuutta voidaan vertailla keskenään. Tämä aikaansaisi tilanteen, joka armotta paljastaisi huonommin suoriutuvat toimijat ja pakottaisi ne aidosti parantamaan toimintaansa.

Kilpailun myötä Eksotellakin olisi parempi menestymisen mahdollisuus, ei ehkä tällaisena kuin se nyt on, mutta parempana versiona itsestään.

Jukka Kopra,
kansanedustaja