Minulla oli kunnia Karjalan Liiton hallituksen varapj:na toimia vuoden Karjalaisen Kirjan valitsijana.
Vuoden 2022 Karjalainen Kirja on Helena Kujalan ”Tekla – Tahtonainen”. Karjala-talolla oli lauantaina 26.11. Pitäjäpäivät, joilla julkistin valintani. Onnittelut kirjailija Helena Kujalalle.
Teoksessa on jäätäviä yhtymäkohtia tähän päivään. Tekla Hultin piti merkittävimpänän poliittisena saavutuksenaan lainsäädäntöä, jolla ulkomaalaisilta kiellettiin maan ostaminen Viipurin läänissä. Kuulostaako tutulta?
Tekla – Tahtonainen kertoo Tekla Hultinin elämästä. Teos kirjoitettu autofiktion muotoon kuitenkin siten, että se perustuu arkistolähteisiin. Varsin mukaansa tempaava teos, jota voin suositella kaikkien luettavaksi.
Tekla Hultin oli monessa ensimmäinen. Hän oli ensimmäinen tohtoriksi väitellyt suomalainen nainen, naiskagaalin perustaja ja tuli valituksi kansanedustajaksi naisten äänioikeuden alkuaikoina. Ei kuitenkaan vielä 1907 vaaleissa, mutta tämän jälkeen hän teki pitkän parlamentaarisen uran kansanedustajana.
Valintaa koskevaa uutisointia: