Kansanedustajan mukaan lakien hyväksyminen laajoilla enemmistöillä on osoitus Suomen yhtenäisyydestä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra korostaa itsenäisyyspäivänä suomalaisen politiikan yhteistyökykyisyyttä.

– Viime vuosina politiikkaa ovat värittäneet ristiriidat ja nouseva polarisaatio. Poliitikkoja moititaan pikkumaisesta riitelystä ja eripurasta. Tosiasia kuitenkin on, että suurissa asioissa yhteistyökyky on hyvä, Jukka Kopra sanoo.

Esimerkiksi suomalaisten poliitikkojen yhteistyökyvystä Kopra nostaa tiedustelulain.

– Tiedustelulakikysymyksessä eduskunta löysi suhteellisen nopeasti tarvittavan 5/6 –enemmistön, ja sai ajettua hallitus-oppositio –asetelman yli uuden ja tarpeellisen lainsäädännön turvallisuusuhkien torjumiseksi. Politikointia näkyi loppujen lopuksi aika vähän.

– Kun katsoo tällä eduskuntakaudella tehtyjä ratkaisuja ja käsittelyssä vielä olevia asoita, voi todeta, että suurissa maamme turvallisuuteen ja puolustuskykyyn liittyvissä asioissa eduskunta ja poliitikot kykenevät nousemaan päivän politikoinnin yläpuolelle ja ajattelemaan koko maan ja sen kansan etua yksissä tuumin, Kopra lisää.

Tiedustelulain lisäksi jopa tärkeämpänä teemana Kopra nostaa esille laajat Suomen puolustamiseen ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset.

– Asiat on pystytty päättämään ja edistämään ilman mölyä ja tempoilua, yhtä köyttä vetäen, Kopra sanoo.

Maanpuolustuskyvyn turvaamiseen liittyvät hankinnat, kuten uudet Hornetit ja laivaston alukset, ovat Kopran mukaan hankkeet edenneet eduskunnassa lähes yksissä tuumin ja käytännössä ilman soraääniä. Kansainvälistä yhteistyötä tehdään enemmän kuin koskaan, ja Suomi harjoittelee oikeiden tilanteiden varalta kumppaneidensa kanssa. Samoin puolustusvoimiin liittyvää lainsäädäntöä on uudistettu.

– Puolustusvoimiin liittyvää lainsäädäntöä on uudistettu merkittävästi. Esimerkiksi kansainvälisen avun vastaanottaminen ja yhteiset harjoitukset on säädetty mahdolliseksi. Puolustusvoimat on käännetty koulutusorganisaatiosta säädös- ja johtotoimin valmiusorganisaatioksi. Tämä on erittäin suuri toimintatavan muutos, Kopra sanoo.

– Lakien hyväksyminen laajoilla enemmistöillä on osoitus siitä, että polarisaatiosta huolimatta kykenemme Suomessa edelleen vaikeina ja tarpeellisina hetkinä puhaltamaan yhteiseen hiileen ja näkemään kansakunnan edun mukaan. Tämä on tärkeää muistaa näin itsenäisyyspäivänä, jolloin juhlistamme Suomen yhtenäisyyttä ja itsenäisyyttä.