marraskuu 2012

Valtatie 6:n eteen on tehtävä töitä

20.11.2012|Ajankohtaista|

Liikenneministeri Kyllönen oli tänään tiistaina liikenne- ja viestintävaliokunnan tentattavana valtion liikenneinvestointeihin liittyvissä asioissa. Investointien rahoituksessa on paljastunut 50-150 miljoonan euron aukko. Kansanedustaja ja liikennevaliokunnan jäsen Jukka Kopra uskoo kuitenkin, että hallituksen ja eduskunnan tekemät päätökset pitävät ja Valtatie 6 -projekti alkaa suunnitelman mukaan vuonna 2014. Kopran mukaan puuttuva rahasumma on niin iso, ettei liikenneministeri yksinään voi löytää rahoja oman toimialansa sisältä. Ollaan tilanteessa, että hallitus joutuu puimaan asiaa ja etsimään rahat jostain. Yksittäisen ministerin vaikutusvalta ei riitä, sanoo Kopra. Mielestäni ministeri Kyllönen on toiminut hyvin tässä tilanteessa keskittyen varsinaiseen asiaan, Jukka jatkaa. Monesti tällaisessa tilanteessa on riski politikoinnille, mutta nyt [...]

Urpalaisen nousu Etelä-Karjalalle hyvä asia

09.11.2012|Ajankohtaista|

Lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra (kok) toivottaa varasijalta nousevan Anu Urpalaisen tervetulleeksi eduskuntaan. Urpalaisesta tulee kansanedustaja ministeri Häkämiehen siirtyessä EK:n palvelukseen. - Anun tulo eduskuntaan on Kaakon kannalta erittäin positiivista, toteaa Kopra. Kopra uskoo, että Urpalaisen kansanedustajuuden myötä myös Lappeenrannan ja Imatran välistä yhteistyötä on mahdollista tiivistää. - Kansanedustajat ovat myös alueellisia vaikuttajia ja uskon, että tiiviillä yhteistyöllä saamme paljon aikaiseksi, sanoo Kopra. - Kaakkois-Suomen vaalipiiri on laaja ja meidän on kiinnitettävä Kymenlaaksoon erityistä huomiota. Tämän merkitys korostuu, kun kokoomuslaiset kansanedustajat ovat Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta, Kopra huomauttaa. Kopra ei kuitenkaan usko, että tällä olisi haitallista vaikutusta alueelliseen tasapainoon.

heinäkuu 2012

Katso Jukan lyhyt kesähaastattelu (video)

09.07.2012|Ajankohtaista|

Katso alta kansanedustaja Jukka Kopran lyhyt kesähaastattelu. Video on kuvattu Lappeenrannan hiekkalinnalla 4.7.2012. Napsauta kuvaa ja video käynnistyy. Huomaathan, että voit katsoa videon myös koko ruudun kokoisena napsauttamalla kuvan oikean alanurkan nuolikuvioita. Video on katsottavissa YouTubesta myös matkaviestimillä ja televisioilla.

toukokuu 2012

Jukka Lappeenrannan satamatorilla 3.6.

31.05.2012|Ajankohtaista|

Lappeenrannan kokoomuslaiset naisyhdistykset ja kokoomusnuoret järjestävät kevättapahtuman Lappeenrannan Satamatorilla ensi sunnuntaina 3.6. Paikkana on Lappeenrannan Satamatori ja Kasinon puisto kahvila Kafiinan vieressä. Tapahtuma alkaa kello 11 ja päättyy kello 13. Jukka Kopra on paikalla koko ajan. Tervetuloa morjestamaan! Lapsille on jaossa ilmapalloja.

maaliskuu 2012

Tapaa Jukka Imatralla ja Lappeenrannassa 5.3.

02.03.2012|Ajankohtaista|

Jukka on tavattavissa maanantaina 5.3.2012 Imatralla ja Lappeenrannassa. Imatralla Jukan löydät KoskentoriltaCaffè Prego:sta kello 9 - 10.(Napinkuja 2, Imatra) Lappeenrannassa Jukka on puolestaan tavattavissa Kauppakeskus Galleriassa (Kauppakatu 40) Galleria Cafeteriassakello 11 - 12. Näytä suurempi kartta Näytä suurempi kartta

joulukuu 2011

Katso Jukan haastattelu (video)

15.12.2011|Ajankohtaista|

Katso alta Jukka Kopran haastattelu, jossa Jukka kertoo kuinka ensimmäinen puoli vuotta kansanedustajana on käytännössä mennyt. Jukka kommentoi kansanedustajan työtä verrattuna aikaisempaan työelämäänsä, kertoo kuinka eduskunnassa on oppinut kulkemaan sekä paljastaa, mikä oli hänelle suurin yllätys kansanedustajan työssä. Napsauta kuvaa ja video käynnistyy. Huomaathan, että voit katsoa videon myös koko ruudun kokoisena napsauttamalla kuvan oikean alanurkan nuolikuvioita.

Tervetuloa Jouluglögille 10.12.

08.12.2011|Ajankohtaista|

Joulukuu on jo pitkällä ja haluan kutsua sinut hetkeksi hengähtämään ja juttelemaan jouluglögin äärelle. Järjestän ensi lauantaina Lappeenrannassa kauppakeskus Gallerian kahvilassa glögitilaisuuden klo 10-12. Tervetuloa tapahtumaan ja ota ystäväsikin mukaan! Glögin maistelun lomassa voimme keskustella ajankohtaisista asioista ja vaihtaa kuulumisia.

kesäkuu 2011

Tervetuloa kahville lauantaina 11.6.

04.06.2011|Ajankohtaista|

Hallituksen muodostumista odotellessa on loistava tilaisuus tavata Jukka kesäisten päiväkahvien merkeissä Lappeenrannan satamatorilla kahvila Kafiinassa lauantaina 11.6. kello 12.00 - 13.30. Tule vaihtamaan kuulumisia ja jututtamaan Jukkaa. Välitä viestiä eteenpäin ja tuo mukanasi satamaan myös tutut ja ystävät. Juhlistetaan Jukan valintaan ja upeaa kesän alkua yhdessä.

toukokuu 2011

Jukka Ylen haastattelussa

09.05.2011|Ajankohtaista|

YLE Etelä-Karjalan Valtaväylällä -ohjelma haastatteli Jukkaa 9.5.2011. Haastattelussa Jukka kertoo kuinka ensimmäiset päivät eduskunnassa ovat sujuneet. Jukka kertoo mm. että eduskunnassa on todella hyvä tunnelma eri puolueidenkin edustajien välillä ja jatkaa, että:"Eduskuntatalon kahviossa on ihan lupsakkatunnelma." Asiakysymyksissä keskustellaan mm. Kreikan tukemisesta, Portugalista ja euron tulevaisuudesta. Luonnollisesti Jukka nostaa esiin myös muita päivän polttavia asioita. Kuuntele koko haastattelu YLE:n sivuilta: http://areena.yle.fi/audio/1304931432700 (Kuva: Yleisradio)

Go to Top