Kansanedustaja Jukka Kopra (kok) on eilen jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ELY-keskusten toiminnasta. – ELY ei tällä hetkellä täysin täytä rooliaan elinkeinoelämän edistäjänä maakunnissa, sanoo kansanedustaja Kopra. Ikävät viestit ELYn toiminnasta, erityisesti niiden ympäristöviranomaisten osalta vain lisääntyvät, hän jatkaa.

Ongelmallisimmaksi ja tavoitteiden vastaiseksi ELY-keskusten toiminnassa on osoittautunut ympäristöviranomaisen menettely, jonka johdosta moni alueellisen elinvoiman ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta tärkeä ja hyödyllinen hanke on jopa kokonaan kaatunut.  – Hulluimpia ovat varmaan tapaukset, joissa saman ELY-keskuksen yksi osasto myöntää hankkeelle rahaa ja toinen vastustaa koko hanketta, sanoo Kopra viitatessaan Metehen tapaukseen Etelä-Karjalassa.

Suomi tarvitsee lisää työpaikkoja ja lisää verotuloja, eikä näiden tavoitteiden toteutumista saa ainakaan viranomaistoiminnalla hidastaa tai estää.

Lue koko kirjallinen kysymys täältä