Tiedote22.9.2016
Kokoomuksen Kopra ja Mäkelä: Romutuspalkkion määrärahat pohdittava vielä uudestaan

Kokoomuksen kansanedustajat Jukka Kopra ja Outi Mäkelä haluavat pohdittavan vielä kerran uudestaan, että olisiko onnistuneelle romutusautokokeilun jatkolle löydettävissä määrärahoja. Kokeilussa vähäpäästöisen uuden auton ostaja sai palkkion uuden auton hankinnan yhteydessä. Romutuspalkkioihin kohdistetun määrärahan arvioidaan tulleen moninkertaisesti takaisin kasvaneen autokaupan vuoksi. Romutuspalkkion turvin on Suomen teille saatu jo noin 8 000 vähäpäästöistä uutta autoa.

– Menestyksekäs romutuspalkkiokokeilu ei valitettavasti saanut uusia määrärahoja tällä budjettikierroksella. Jotta hallitusohjelmassakin korostettu kokeilukulttuurista olisi aidosti hyötyä, on onnistuneet kokeilut jatkettava pysyviksi käytännöiksi. Romutuspalkkiokokeilu oli malliesimerkki onnistuneesta kokeilusta ja ansaitsee vielä uuden harkinnan, Kopra sanoo.

– Tarvitsemme käytännönläheisiä toimintatapoja liikenneturvallisuuden lisäämiseen, autokannan uudistamiseen ja ympäristönäkökulman parempaan huomioimiseen. Romutuspalkkion perusteet ovat myös sosiaalisesti kestävät. Romutuspalkkiota hyödyntäneet olivat keskimääräistä uuden auton ostajaa nuorempia ja pienituloisempia, Mäkelä jatkaa.

Romutuspalkkiokokeilu alkoi 1.7.2015 ja kesti vuoden 2015 loppuun. Palkkio koostui valtion maksamasta 1 000 euron avustuksesta sekä autoliikkeen maksamasta 500 euron vapaaehtoisesta palkkiosta. Romutuspalkkion kokonaisautoverotuotto oli noin 28,4 miljoonaa euroa. Verotulo kasvoi merkittävästi kokeilun ansiosta, sillä yli puolet romutuspalkkion avulla hankituista autoista oli sellaisia, joita ei olisi hankittu ilman palkkiota.