Tänä vuonna jo kolmannen kerran Imatralla järjestetty Karjalan Makkarafest tarjoaa yrityksille, kerhoille ja käytännössä mille tahansa kolmen hengen ryhmälle mahdollisuuden osallistua leikkimieliseen kotimakkarakilpailuun.

Tänä vuonna jokainen joukkue sai järjestäjien toimesta makkaroiden raaka-aineeksi 10 kiloa sian- ja naudanlihaa. Muut aineosat ja mausteet jokainen joukkue toi paikalle oman makkarareseptinsä mukaisesti. Makkarat valmistettiin edellisen viikon aikana ja lauantaina 14.9. kymmenet grillit kuumensivat Imatran kävelykadun.

Tämän vuoden kisassa oli mukana kaikkiaan 15 joukkuetta, jotka tarjoilivat reilut 150 kiloa makkaraa runsaslukuiselle imatralaisyleisölle. Aurinkoinen syyspäivä vetikin paikalle tuhatpäisen yleisön – minkä ansiosta useimmat tiimit joutuivat tarjoilemaan ei-oota jo tunnin kuluttua kisan alusta. Onneksi kisan julkkistiimillä makkaraa kuitenkin riitti ja kaikki paikalle tulleet pääsivät herkullisen makkaran makuun.

Jukka Kopra oli mukana Karjalan Makkarafestissä omalla Saimaan Makkaraneuvosto -joukkueellaan. Ensikertalaisiksi pärjäsimme mielestäni hienosti – emme olleet viimeisiä, Jukka kertoi kisan jälkeen. Ja ensi vuonna panemme kovan vastuksen julkkisjoukkueelle, hän nauraa. Saimaan Makkaraneuvoston joukkueeseen kuului tänä vuonna Jukka Kopran lisäksi Sami Kontto ja Jukka Niiranen.

Sakari Kuosmanen ja Mato Valtonen Makkarafest-yleisön piirittämänä. Kuva: Sami Kontto.

Koska kyse kuitenkin on kilpailusta piti voittajatkin löytää. Makkarafestissä paremmuus ratkaistiin yleisöäänestyksen avulla ja jokaisella maistelijalla on äänensä annettavana. Palkinnot jaettiin kahdessa eri sarjassa, joista ”Paras Makkara” -sarjan voitti Imatran Ketterän joukkue Savu-Lipare. Toiseksi valittiin joukkue Napsu ja kolmanneksi tulivat Imatran Tuliset Immet. ”Makkaraisin Meininki” puolestaan löytyi kisan julkkisjoukkueelta Sakari Kuosmasen, Mato Valtosen ja ”Upi” Heikkisen Makkaraperunat Ky:ltä”, tässäkin sarjassa paikkakunnan Tuliset Immet kuitenkin antoivat kovan vastuksen tullen toiseksi.

Saimaan Makkaraneuvoston makkaroissa oli mausteet kohdallaan. Kuva: cc-by-sa Jukka Niiranen.

Saimaan Makkaraneuvoston makkaroissa oli mausteet kohdallaan. Kuva: cc-by-sa Jukka Niiranen.