Jokainen maa rakentaa ulkoisen turvallisuutensa omista lähtökohdistaan. Tässä emme voi muita matkia. Maamme sijainti EU:n ulkorajalla, laaja alueemme ja pitkät rajamme asettavat meille erilaisia vaatimuksia kuin esimerkiksi Tanskalle tai Ruotsille, joka on perinteisesti muiden sotiessa ollut suojassa kuin ” herran kukkarossa ”. Laaja alue tarvitsee paljon sotilaita tai tuhottoman kalliita asejärjestelmiä, joihin Suomella ei ole riittävästi varaa. Ja mikäli haluamme puolustaa kansalaisiamme ja yhteiskuntaamme valtakunnallisesti, eikä vain Helsingissä, ei pelkkä ammattiarmeijakaan riitä. Tämän estävät rajalliset resurssimme.

Ratkaisumme on hyvin koulutettuun reserviin perustuva puolustus, joka tarvitsee taakseen kansamme jo laajasti hyväksymän yleisen asevelvollisuuden. Edes mahdollinen sotilasliittoon mukaan pyrkiminenkään ei tätä tarvetta tule muuttamaan. Tässäkin tapauksessa jäsenmaiden edellytetään hoitavan oman puolustuksensa mahdollisimman hyvin.

Maailma on monella tapaa muuttunut. Emme ole enää eristetty maankolkka jossain Pohjois-Euroopassa. Erilaiset tapahtumat – niin hyvät kuin pahatkin – vaikuttavat meihin nopeammin kuin koskaan. Suomen etu on, että paha; alkavat kriisit padotaan jo alkulähteilleen.

Osallistuminen rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan helpottaa avunsaantia, jos sitä itse joskus tarvitsisimme. Suomalainen rauhallinen ja jämerä luonne sopii erittäin hyvin rauhanturvaamiseen, kun varsinainen sota on ohi. Rauhaan pakottaminen, meneminen sotajoukolla paraikaa tappelevien osapuolten väliin tai keskelle sopii paremmin suurvaltojen rooliin. Rajan löytäminen näiden välillä on kuitenkin joskus vaikeaa. Ilman koulutettua reserviä ei rauhanturvaaminenkaan onnistu.