Suomessa oli ennen laki muuntorangaistuksesta, joka määräsi sakkoja saaneet suorittamaan rangaistuksensa vankilassa mikäli he eivät sakkoja suostu maksamaan. Tästä luovuttiin muutama vuosi sitten peläten, että näpistelijöistä tulee vankilassa oikeita rikollisia. Niinikään kuviteltiin, että syntyy säästöä kun rötöstelijät eivät istu vankilassa.

On osoittautunut, että tämä on ollut virheellinen ratkaisu ja esimerkiksi näpistysten määrä on lisääntynyt. Poliisin kannalta on turhauttavaa ottaa kiinni näpistelijöitä, jotka antavat piut paut saamilleen sakoille ja jatkavat hämäräpuuhiaan vailla pelkoa todellisesta rangaistuksesta.

Parannusta tähän on luvassa, sillä oikeusministeriössä on valmisteilla lakiesitys sakon muuntorangaistuksen palauttamisesta. Esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä ja pidän sitä kannatettavana.

Sakon muuntorangaistuksen palauttaminen antaa oikeanlaisen moraalisen singaalin siitä, mikä yhteiskunnassa on hyväksyttävää ja mikä ei.

Jukka Kopra, kansanedustaja (kok)