Arvoisa puhemies! 2008 alkoi talouskriisi. Siitä ei Suomi vielä ole noussut. Pikkuisen on nousua tapahtunut, tällä hetkellä ollaan taloudellisen toimeliaisuuden suhteen vuoden 2009 tasolla. Kun taas katsomme tuonne maailmalle, Ruotsia ja Saksaa esimerkiksi, siellä mennään ja porskutetaan jo pitkälle meitä eteenpäin. Siellä talous on kehittynyt ja taloudellinen toimeliaisuus on erittäin vilkasta.

Meillä on taloudellisia haasteita: suhdannetilanne, velkaantumisen taittaminen, julkisen talouden kestävyyden turvaaminen, rakenneuudistukset jne. Nyt puoliväliriihessä tarvitaan kovia toimenpiteitä. Hallitus on tehnyt jo paljon hyviä päätöksiä asioiden parantamiseksi. Nyt niitä tarvitaan lisää. Ennen kaikkea yritysten, yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä on parannettava, jotta me saamme yritykset menestymään, kasvamaan. Kaikkihan me tiedämme, että sitä kautta meille syntyy uusia työpaikkoja, ja kaikki myös tiedämme, että yksityisen sektorin työpaikkojen tuottamilla verotuloilla maksetaan muu hyvinvointi.

Kuten totesin, hallitus on hyviä askeleita eteenpäin ottanutkin, mutta niitä tarvitaan lisää. Meidän tulee kyetä luomaan tietyllä tavalla nahkamme koko kansakuntana ja tehdä isoja päätöksiä, jotta käyrät saadaan nousuun.

STX-ratkaisu: Katson, että hallituksella ei ollut muuta mahdollisuutta toimia kuin näin. Uskon ja luotan siihen, että hallitus on kyllä varmasti kääntänyt joka ikisen kiven ja kannon, kurkistanut joka ikisen varvun alle voidakseen kotiuttaa kaupat Suomeen, mutta tällaista tämä kansainvälinen myyntitoiminta on, että vaikka isokin kauppa näyttäisi tulevan, niin se ei välttämättä tule vaan menee muualle. En usko, että se STX:n vaatima 50 miljoonaa euroa olisi ratkaissut tätä hommaa. Voi olla, että tilaus olisi silti valunut Ranskaan, ja voi olla, ettei STX Finlandin telakka ylipäätään olisi kyennyt laivaa rakentamaan. Tässä mielessä mielestäni hallitus ansaitsee kyllä puhtaat paperit, ja uskon, että perussuomalaiset välikysymyksen esittäjätkin ovat suurin piirtein samaa mieltä, kun välikysymyksen asettelu lähti STX-tilanteesta mutta sitten siirryttiinkin yleisempään talouteen ja työllisyyteen.

Jukka Kopra, Eduskunta, 13.2.2013.
Hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikka
Ainoa käsittely

Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_7_2013_vp_1_143_143_p.shtml