Etelä-Karjalasta pilottimaakunta

Etusivu/Ajankohtaista/Etelä-Karjalasta pilottimaakunta

Etelä-Karjalasta pilottimaakunta

Eduskunta käsitteli 4.4. opposition esittämän välikysymyksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Oppositiopuolueilla ei ollut esittää uusia ajatuksia uudistuksen eteenpäin viemiseksi vaan saman jo julkiuudessa olleen levyn veivaaminen jatkui. Ongelmia oli listattu peräti viisi sivua eikä yhtään ratkaisua. Hallitus vie uudistuksen maaliin ja edistää sitä määrätietoisesti. Ongelmat ratkaistaan eikä peräännytä tehtävän vaikeuden edessä.

Uudistuksessa on tärkeintä se, että ihmiset saavat hoitoa ja apua nopeammin. Maamme sosiaali- ja terveyspalveluiden taloudellisen perustan on myös oltava kestävä.

Monin paikoin Suomessa tällä hetkellä hoitoon pääsee kohtuullisessa ajassa vain rahalla, eli palvelut eivät ole yhdenvertaisia. Kaikki tietävät, että ajoissa saatu hoito on ihmisille paras. Pohjoismaiset esimerkit osoittavat, että kun raha seuraa ihmistä, ihmiset saavat parempaa hoitoa ja jonot lyhenevät.

Lopullisen lain hiominen on vielä kesken ja Kokoomus edellyttää huolellista valmistelua parhaan mahdollisen lain saamiseksi. Välikysymyskeskustelussa hallitus totesi, että lausuntopalautteen mukaisesti valinnanvapauden välineiden voimaantuloa vaiheistetaan, jotta voidaan huomioida paremmin erilaiset maakunnat. Valinnanvapaus mm. henkilökohtaisen budjetin ja asiakassetelin muodossa tulee voimaan 2019 vuoden alusta. Hallitus mahdollistaa ja kannustaa maakuntia yhdessä kuntien kanssa kuitenkin sote-keskusten pilotointiin jo 2018, eli ensi vuonna.

Pilotointiin kannusteeksi valtio tarjoaa sekä tuntuvaa rahoitusta että joustavuutta aikatauluun.

Valmius uudistukseen vaihtelee eri puolilla Suomea pilotoinnista puhumattakaan. Etelä-Karjalassa ollaan hyvässä asennossa ja nyt meillä olisi mahdollisuus toimia tienraivaajana. Etelä-Karjalan toimiessa maakunta- ja sote-uudistuksen pilottina voisimme tarjota arvokasta kokemusta ja osaamista perässätulijoille. Pilotointi mahdollistaa valmistelussa pidemmällä oleville maakunnille rakentaa valinnanvapaudesta sopiva malli jo etukenossa. Nyt Etelä-Karjala voisi ottaa määrätietoisesti ensimmäiset askeleet koko maahan nähden ja maakunta voisi palata edelläkävijöiden kärkeen, jossa se aiemmin on kuulunut.

Tietoja kirjoittajasta:

Jukka Kopra
Suomalainen poliitikko, kokoomuksen kansanedustaja ja perustamansa ohjelmistoyritys Tietokoura Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Olen toiminut Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1997–2004 ja uudelleen vuodesta 2008. Voimakkaana oikeudenmukaisuuden ja totuuden etsijänä uskon, että Suomen menestystä edistetään parhaiten parantamalla talouskasvua ja työpaikkojen määrää.

Jätä kommentti

Marraskuu 2017

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30