Tietoa Jukka Kopra

Olen suomalainen poliitikko ja kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 2011. Olen toiminut Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1997–2004 ja uudelleen vuodesta 2008. Voimakkaana oikeudenmukaisuuden ja totuuden etsijänä uskon, että Suomen menestystä edistetään parhaiten parantamalla talouskasvua ja työpaikkojen määrää.

tammikuu 2013

Kaakon menestys auttaa koko Suomea

22.01.2013|News|

Taloutemme madonluvut ovat karua luettavaa. Alkukeväällä hallitus kokoontuu talousriiheen pohtimaan rahojen riittämistä. On vaara, että suistutaan ajattelemaan vain veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Näillä keinoin saatetaan saada nopeasti luvut näyttämään hyviltä, mutta on riski, että yritykset, työntekijät ja palvelut runnellaan entistä huonompaan kuntoon. Tulee katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja tehdä asioita, joilla saamme talouden nousuun ja verotulot kasvuun ilman veronkorotuksia. Keinoja on monia ja Kaakkois-Suomi on vajaasti hyödynnetty voimavara. Venäläisturismin ja ostosmatkailun kasvua on nopeutettava ja laajennettava turistien mahdollisuuksia käydä ja asioida Suomessa. Tämä onnistuu kolmella toimenpiteellä joilla on mahdollista luoda satoja ellei tuhansia uusia työpaikkoja ja generoida verotuloja joiden määrä on moninkertainen [...]

joulukuu 2012

Suomi nousuun työllä ja yrittämisellä

30.12.2012|News|

Suomen talous on huonossa kunnossa ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen ja palvelut ovat tiukoilla. Rahat on saatava riittämään ja lyhytnäköisesti meillä on viime vuosina keskitytty vain kulujen karsimiseen ja verojen korotuksiin. Jatkossa tämä ei toimi. Juustohöylä rampauttaa kaikille tärkeät yhteiskunnan palvelut ja verojen korottaminen tappaa yritteliäisyyden ja työhalut nopeasti. Työn ja toimintojen tuottavuutta on parannettava ja talous saatava kasvuun. Tämän ovat monet kellokkaat oivaltaneet, mutta siihen se jääkin. Harva poliitikko esittää konkreettisia toimenpiteitä, joilla päästään eteenpäin. Kuinka kääntää Suomi takaisin nousuun? Vuoden alusta voimaan tuleva tuotekehityspalkkojen kaksinkertainen vähennysoikeus edistää innovatiivisuutta ja yritysten kehittymistä. Niinikään pääomasijoittajien rajoitettu verovähennys on hyvä asia. Nämä ovat ensiaskeleet [...]

Sosiaali- ja terveysala valtiontaloudessa 2013

20.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena arvostellen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan talousarvioesitys on varsin kohtuullinen. Erinäisistä yksittäisistä asioista pidän onnistuneena muun muassa keliakiakorvauksen korotusta 21 eurosta 23,6 euroon. Niin ikään olen tyytyväinen, että vaikeavammaisten tulkkauspalveluihin esitetään noin 35 miljoonaa euroa, mikä on 6,8 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. On myös hyvä, että vihdoin saadaan toteutettua varhaiskasvatustoimintojen siirto opetusministeriön alaisuuteen. Uskon, että tämä tuottaa kustannussäästöjä pitkällä juoksulla ja erityisesti parantaa toiminnan laatua helpottamalla esiopetuksen ja alakoulun välisen nivelvaiheen toteuttamista. Pienituloisten ostovoiman tukemiseksi esitetään ensi vuoden ajaksi ylimääräistä 0,7 prosenttiyksikön indeksikorotusta, joka vastaa arvonlisäverokannan nousun vaikutusta. Indeksikorotukset koskevat siis joitain Kelan perusturvaetuuksia [...]

Kopra Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtajaksi

20.12.2012|Ajankohtaista|

Kokoomuksen valtuustoryhmä valitsi tänään torstaina 20.12.2012 Kokoomuksen ehdokkaat Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi sekä Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtajaksi. Paikoista käydyssä vaalissa ehdokkaina olivat istuva kansanedustaja Jukka Kopra, sekä Lappeenrannan kaupunginvaltuuston istuva puheenjohtaja Heikki Järvenpää. Äänestyksessä valtuustoryhmän äänet menivät tasan 7-7 ja arpa ratkaisi paikat. Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtajan paikalle valittiin Jukka Kopra ja Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi tuli valituksi Heikki Järvenpää. Kuvat: Ylempi: Jukka Kopra Alempi: Heikki Järvenpää, Kuva:heikkijärvenpää.fi

Tiehankkeiden rahoituksesta – VT6 – VT8

19.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Aluksi liikenteen osalta haluaisin kiittää ministeriä ja valtiovarainvaliokuntaa varsin kohtuullisesta ja tasapainoisesta talousarvioesityksestä. Täällä salissa on esitetty huolta nyt näistä liikennehankkeista, kuten edustaja Torniainen otti esille valtatien 6 ja sen onnettomuusalttiuden, ja tämähän on fakta, ja kannattaa myös muistaa, että kyseinen tiehän on yksi Suomen viennin, ulkomaanviennin valtaväyliä. Eli merkittävä määrä Venäjän-vientiä kulkee tätä raittia pitkin. Vt 8:sta oli puhetta edustaja Kanervan puheenvuorossa, ja nämä kaikki tiet eivät ole suinkaan maakunnallisia asioita, vaan nämä ovat koko Suomen kannalta tärkeitä hankkeita. Uskon ja toivon, että rahoitus näihin löytyy, ja oikeastaan meidän tulee kaikkien nyt laittaa eforttia siihen, että ruvetaan [...]

Liikenneinfrastruktuurista: Vt 6, raja-asemat ja lentokenttäverkosto

19.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Liikenteen osalta tämä talousarvioesitys on varsin kohtuullinen, ja siitä tietysti kiitokset hallitukselle, ministerille ja valtiovarainvaliokunnalle. Pitkin syksyä meillä on ollut liikennepuolella näitä hieman valitettavia tapahtumia, luottamuspulaa johtajan kanssa ja laskuvirheitä isompien tiehankkeiden kustannuksista. Itsekin olen huolissani Etelä-Karjalalle tärkeän vt 6:n perusparannuksen käynnistymisestä, ja moni muukin täällä on huolestunut eri tiehankkeiden toteutuksesta. Uskon kuitenkin, että tehdyissä päätöksissä pysytään. Sen enempää ketään syyttelemättä tämän kokoluokan asiat mielestäni eivät saisi kuitenkaan olla milloinkaan kenenkään yhden ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä kiinni. Ministeriön ja Liikenneviraston johtamisjärjestelmiä ja menettelyjä on minun mielestäni kehitettävä siten, ettei vastaavia virheitä jatkossa voi syntyä. Suomi elää viennistä, [...]

Yle-maksusta ei progressiivista

19.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Sinänsä on hienoa, että edustaja Pekonen kantaa huolta pienituloisten asemasta, niin mekin kokoomuksessa teemme, mutta nämä paremmin tienaavat ihmiset joka tapauksessa maksavat verotuksen progression kautta niin paljon enemmän tämän yhteiskunnan kuluista, että mielestäni se kyllä lisäisi epäoikeudenmukaisuutta heidän kohdallaan, jos he joutuisivat maksamaan sitten vielä Yle-maksua progressiivisesti, suhteessa enemmän kuin muut. Ja en todellakaan väitä itse kuuluvani tähän paremmin tienaavaan porukkaan, mitä edustaja Pekonen varmaankin tarkoittaa. Jukka Kopra, Eduskunta, 19.12.2012. Vastauspuheenvuoro. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2013 talousarvioesityksen täydentämisestä Ainoa käsittely Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_133_2012_vp_2_330_330_p.shtml

Laajakaistayhteydet ja avoin data

19.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Noin vuosi sitten keskustelimme täällä salissa ministerin kanssa laajakaistahankkeen hankaluuksista ja epäkohdista. Ministeri tarttui toimeen ja napakalla tavalla toteutti niitä ehdotuksia, joita täällä salissa esitettiin, ja monta lopputilannetta saatiin hankkeessa purettua. Nyt me etenemme hyvää vauhtia. Toisena asiana haluaisin kysyä ministeriltä: Millä tavoin viestintäministeriö on mukana tässä avoimen datan konseptin kehittämisessä? Tiedän, että valtiovarainministeriössä asiaa valmistellaan. Onko viestintäministeriö hommassa mukana? Ja jos on, niin toivotan ministerille mahdollisimman avointa mieltä ja ennakkoluulotonta asennetta tämän hyvän asian edistämisessä. Kolmanneksi haluaisin sanoa, että olen lievästi pöyristynyt kyllä tuosta edustaja Pekosen esityksestä lisätä tätä Yle-veron progressiota. Mielestäni se on epäoikeudenmukainen ja lisää [...]

Suomen tulevaisuus ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen

19.12.2012|News|

Arvoisa puhemies! Tässä salissa me teemme tällä viikolla ensi vuoden budjetin hyväksymisen myötä sekä ensi kevään kehysriihessä Suomen tulevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen kannalta äärimmäisen tärkeitä päätöksiä ja linjanvetoja. Maailmantalous on myllerryksessä, ja yksi suurimmista teollisen historiamme rakennemuutoksista on nyt käsillä. On selvää, että tämä yhtälö vaatii uutta ajattelutapaa asioiden hoitamiseen sekä tietysti rohkeutta kaiken toteuttamiseen. Yhtäaikainen julkisen talouden kestävyyden vahvistaminen ja talouskasvun vauhdittaminen on totta kai haastavaa, mutta se helpoin tie, eli pelkästään verojen korottaminen, menojen leikkaaminen ja valtion velkataakan kasvattaminen, ei ole lainkaan viisasta. Seuraavan puolen vuoden aikana on kyettävä tekemään ratkaisuja, joiden kanssa Suomi ja suomalaiset pärjäävät myös [...]

Go to Top