kesäkuu 2022

Naton arktisen sodankäynnin koulutuskeskus Lappiin

05.06.2022|Ajankohtaista|

Puolustusvaliokunnan vierailulla Sodankylässä ja Rovaniemellä 1.-2.6.2022. Valiokuntamme vieraili ensin Sodankylässä, jossa tutustuimme Jääkäriprikaatin harjoitustoimintaan ja varuskuntaan. Toisena päivänä valiokunta vieraili Rovaniemellä, jossa se perehtyi Lapin lennoston ajankohtaisiin asioihin ja pääjohtokeskuksen toimintaan. Lähestyvän Nato-jäsenyyden myötä Suomessa on pohdittava keinoja Pohjois-Euroopan yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi ja tällöin meidän maantieteellinen asemamme sekä sitä kautta erikoisosaamisemme nousevat myös esille. Esimerkiksi Sodankylän jääkäriprikaatissa on pitkä perinne kansainvälisesti kiinnostavista talvisodankäynnin peruskursseista. Osallistujia on perinteisesti tullut muun muassa Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. Suomessa on vankkaa kokemusta kylmien olosuhteiden sodankäynnistä, mikä on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta jo vuosikymmenten ajan. Käsitys Suomen huippuosaamisesta vain vahvistui tehdyn tarkastuskäynnin aikana. Siksi Suomen tulisi vakavasti [...]

toukokuu 2022

Suomi haluaa liittyä Natoon

16.05.2022|Ajankohtaista|

Venäjä on yrittänyt varata itselleen oikeuden pitää Suomea puskurivyöhykkeenään. Näemme Ukrainasta, mitä sellainen voi pahimmillaan tarkoittaa. Vaikuttaa siltä, että olemme varsin yksituumaisia siitä, ettei Suomi alistu tällaiseen saneluun. Valitsemalla Naton jäsenyyden osoitamme maailmalle, että vain ja ainoastaan Suomi itse määrittää sen, miten maatamme puolustetaan. Natoon liittyminen alleviivaa kiistattomasti sen, että Suomi kuuluu, ja haluaa kuulua länteen. Sekä sen, että olemme viimeistä piirtoa myöten itsenäinen maa. Se, että Suomi pystyy tulevien kumppaniensa avulla vankkumatta puolustamaan oman alueensa koskemattomuutta kaikissa olosuhteissa lisää vakautta ja turvallisuutta Pohjolassa. Suomen Nato-jäsenyys on parasta mahdollista rauhatyötä. Meidän on syytä osoittaa kiitokset, ja arvostuksemme meitä edeltäneille valtiopäiville [...]

maaliskuu 2022

Mitä Ukrainan sodan jälkeen?

27.03.2022|Ajankohtaista|

Venäjää jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa nyt jo toista kuukautta. Ukraina on onnistunut pysäyttämään Venäjän etenemisen. Venäjän pyrkimys Ukrainan alistamiseen ja Kiovan haltuunottoon näyttää epäonnistuvan ja Putin on alkanut muuttaa tarinaansa sodan tavoitteista kasvojensa pelastamiseksi. Hänen mukaansa tavoitteet onkin kohta saavutettu ja kohta aselevosta voidaan neuvotella. Tämä sepite toiminee Venäjällä jonkin aikaa, mutta ei ikuisesti. Lännessä on ymmärrettävä, että Ukrainan sota on jo nyt Venäjän valtiolle nöyryytys, jota se ei ikinä unohda ja Venäjä hakee hyvitystä ennemmin tai myöhemmin. Aikajänne tämän hyvityksen hakemiseen voi olla vuosia tai kuukausia. Katkeruus, uhriutuminen ja revanssihenki ovat jo pitkään olleet olennainen osa Venäläistä ajattelutapaa. Miksi Venäjä [...]

Naton jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta

09.03.2022|Ajankohtaista|

Jäsenyys Natossa lisää Suomen turvallisuutta. Suomen kaltaiselle vapaalle länsimaalle, on mielestäni itsestään selvää, että puolustamme maatamme ja läntisiä arvoja yhdessä muiden länsimaiden kanssa. Vaihtoehto on olla puskurivaltio idän ja lännen välissä, joka on Venäjän oikkujen armoilla. Sellaisella tiellä maamme ei voi enää olla. Suomen nato-vastustus on erikoinen ilmiö. Suurelta osin kuulemani vastaväitteet perustuvat argumentteihin, jotka eivät ole totta. En toista niitä tässä, mutta keskustelen mielelläni asiasta. Suomen asema puolustusliittoon kuulumattomana maana on tällä hetkellä itseasiassa yksi Pohjois-Euroopan turvallisuuden epävarmuustekijä. On Venäjä, on Nato ja sitten on Suomi. Suomen ja Ruotsin nato-jäsenyyden myötä rajat joiden yli itä ja länsi eivät sotilaallisesti [...]

helmikuu 2022

Venäjä menetti tulevaisuutensa

27.02.2022|Ajankohtaista|

Venäjä on hyökännyt suurella voimalla Ukrainaan ja paraikaa Ukrainan kansa käy sotaa Putinin lähettämiä murhaajia vastaan. Tilanne muistuttaa Suomen Talvisotaa 1939-40. Hyökkääjä on jälleen sama kuten asetelmakin: suuri maa Venäjä hyökkää pienempänsä kimppuun. Venäjän ulkoministeri Lavrov puhuu kuin sadisti syyttäessään ukrainalaisia itseään siitä, että venäläiset tappavat heitä. Ukrainan päälle on kasattu ties mitä tekosyitä, mutta urhea vastarinta osoittaa, että Lavrovin ja Putinin käsitys kyvyistään on valheellinen.  Sodan julmien kasvojen paljastuminen kertoo myös sen, että tämän päivän todelliset fasistit käyttävät valtaansa Kremlistä käsin. Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan miehittämällä Krimin 2014. Se kävi sotaa matalalla intensiteetillä kuten tiedetään. Kuitenkaan vuosi [...]

Hallitus unohti eläkeläiset

22.02.2022|Ajankohtaista|

Energian hinta on noussut pitkään. Tämä on ilmennyt huikeasti kasvaneina sähkö- ja kaasulaskuina sekä kaikkein aikojen korkeimpina polttoaineiden hintoina. Monilla sähkölasku on kasvanut sadoilla euroilla, maakaasulaskut voivat ylittää tuhatkin euroa kuukaudessa ja yli kahden euron hinta polttoaineelle on monelle tiellä liikkujalla kohtuuton. Hallitus opposition painostuksesta on huomioinut tilanteen ja julkistanut tukipaketin, jolla tilannetta pyritään helpottamaan. Toimet ovat oikean suuntaisia, mutta eivät riittäviä. Paha puute on se, että esimerkiksi eläkeläiset, vähävaraiset ja työttömät on tosiasiassa jätetty huomiotta. Esimerkiksi matkakuluvähennyksen kasvattaminen on toki tarpeen, mutta se ei huomioi edellämainittuja, minkä lisäksi sen ehdot ovat niin tiukat, että harva työssäkäyväkään täyttää kriteerit. Ihmettelen, [...]

Hallitus on saamaton turvallisuusasioissa

11.02.2022|Ajankohtaista|

Suomen turvallisuuteen kohdistuu tänä päivänä enemmän haasteita kuin pitkään aikaan. Vaikkei maahamme kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa, on Euroopan turvallisuustilanne vakavalla tavalla kiristynyt Venäjän ryhmittäessä joukkoja Ukrainan vastaiselle rajalle. Kotimaassa järjestäytynyt rikollisuus kasvaa ja erilaiset huumeparonit kekkaloivat julkisuudessa median suotuisalla myötävaikutuksella. Ihminen hakataan kuoliaaksi Kaivopuistossa, eikä henkirikoksesta nosteta syytettä kun on epävarmuus, kuka tapahtumaan osallistuneista epäillyistä kuolettavan iskun antoi. Jengirikollisuus pääkaupunkiseudulla leviää ja raaistuu. Myös poliisi on toistuvasti ilmaissut huolensa tilanteesta. Eduskuntakeskusteluissa olemme useasti vaatineet valmiuslain päivittämistä siten, että turvapaikkajärjestelmää hyödyntävä hybridivaikuttaminen, eli Suomeen kohdistuva hyökkäys ihmisiä hyväksikäyttämällä voitaisiin paremmin estää. Tällä hetkellä lainsäädäntömme ei anna mahdollisuutta rajoittaa turvapaikan hakemista. Siksi [...]

tammikuu 2022

Polttoainehinnat kuriin

14.01.2022|Ajankohtaista|

Kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen ja Jukka Kopra vaativat hallitukselta toimia polttoaineiden hintojen kuriin saamiseksi. Polttoaineiden hinnat ovat ennätyksellisen korkealla ja edustajien mukaan hintataso on nyt liian suuri Suomessa, jossa suurimmassa osassa maata ei ole toimivaa joukkoliikennettä. -Maakunnissa moni ajaa päivittäin kymmenien kilometrien työmatkoja ja työssä käymisen kustannukset ovat nousseet rajusti polttoaineiden kallistuessa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana dieselin hinta on noussut lähes 30 senttiä litralta, ja tästä aiheutuu paljon ajaville satojen eurojen vuosittainen lisäkustannus, sanoo Kopra. -Maassa, jossa on pitkät etäisyydet ja toimeentulo ja perheiden liikkumiskyky on oman auton varassa, liikkumisen kustannusten tulee pysyä kohtuullisina. Asia on valtion vastuulla, linjaa Kopra. [...]

Hyvinvointialueelle virtaviivainen hallinto

11.01.2022|Ajankohtaista|

Aluevaalit ovat käynnissä ja vaalikeskustelu on lupauksia pullollaan. Tosiasiassa mitään lupailemisen varaa ei ole. Raha ja resurssit eivät lisäänny uudistuksen myötä, vaan toiminta on järjestettävä nykyisen tasoisella rahoituksella. Uudistuksen myötä nykyiset palvelut voidaan järjestää entiseen malliin, mutta jatkuva sote-kustannusten paisuminen on tuttu ilmiö meille eteläkarjalaisille. Siksi on tärkeää, että aluevaltuustoon valitaan talouden ja johtamisen päälle ymmärtäviä ehdokkaita. Uudistus on kuitenkin mahdollisuus, joka pitää osata hyödyntää. Tärkeä kysymys on esimerkiksi, miten uuden sotealueen toiminta käynnistetään Etelä-Karjalassa? Kopioidaanko Eksoten virheet ja puutteet? Hyvinvointialueesta voidaan tehdä "Eksote 2.0", eli uusi parannettu versio itsestään, pohjahan meillä on hyvä. Tämä edellyttää, että johtamistapaa pitää uskaltaa [...]

Kokoomuksen periaateohjelma Etelä-Karjalassa

09.01.2022|Ajankohtaista|

KAAKKOIS-SUOMEN KOKOOMUS RY. – ETELÄ-KARJALAN ALUEVAALIOHJELMA 2022 Etelä-Karjala on tulevan soteuudistuksen suhteen etulyöntiasemassa muuhun maahan verrattuna. Meillä on jo vuodesta 2008 alkaen sote-toiminnot järjestetty maakunnallisena toimintana. Vuoden 2023 alusta alkaen Eksote täydentyy pelastustoimella. Tulevan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen muodostavat Eksote ja Etelä-Karjalan pelastuslaitos. Hyvinvointialueella päätöksenteko uudistuu siten, että jatkossa sotealueen ylin päättävä elin valtuusto valitaan suoralla kansanvaalilla ja vaaleilla valittu valtuusto, joka käyttää hyvinvointialueen ylintä päätäntävaltaa nimeää hallituksen. Suora demokratia on perustuslakiin perustuva vaatimus. Rahoitus hyvinvointialueelle tulee valtiolta. Tämän vuoksi kuntaveroprosenttia leikataan n. 12,39 %. Kansalaiset maksavat ensi vuonna reilusti enemmän valtion tuloveroa kuin tänä vuonna. Kokoomus ei kannata maakuntaveron käyttöönottoa. ”Kokoomus ei [...]

Go to Top