helmikuu 2014

Venäjällä työskentelevien suomalaisten matkustuspäivärajoituksia kohtuullistettava

21.02.2014|News|

Venäjällä työskentelee satoja suomalaisia, jotka ovat siellä myös verovelvollisia. Nämä henkilöt joutuvat työmatkojensa vuoksi käymään Suomessa mm. kokouksissa, koulutuksissa ja asiakaskäynneillä useita päiviä kuukaudessa. Monissa tapauksissa perhe asuu Suomessa, jolloin työmatkoihin yhdistetään käynti perheen luona. Kopran mielestä on epäoikeudenmukaista, että työkäynnit Suomessa yhdistettyinä perheen tapaamiseen syövät reissutyöläisiltä helposti laissa sallitut matkustuspäivät kuukaudessa. Tämä johtaa siihen, etteivät Venäjällä työskentelevät henkilöt voi verotussyistä tulla vuosilomille kotiin Suomeen, vaan heidän on matkustettava lomille muualle Eurooppaan. – Uskomatonta, sanoo Kopra. Tuloverolakia Venäjän ulkomaantyötulon verotuksen osalta tulisikin muuttaa siten, että ns. Suomi-päivärajoitukset poistettaisiin kokonaan tai ainakin niin, etteivät ne kuluttaisi vuosilomapäiviä, vaatii Kopra.

Turistivero

20.02.2014|News|

Julkisuudessa on keskusteltu nk turistiveron käyttöönotosta Lappeenrannassa. Turistit maksaisivat hotelliyöpymisistä ylimääräistä maksua, jolla rahoitettaisiin kaupungin matkailupalveluita. Ruplan kurssi on matkailun kannalta huono ja Venäjän talous sakkaa. Muun muassa tästä syystä lisäkustannusten esittäminen matkailijoille tai alueemme yrittäjille on huono ajatus eikä sitä voi kannattaa. Tällaisen veroluonteisen maksun käyttöönotto edellyttää lainsäädännön muuttamista enkä usko, että eduskunta on siihen halukas. On ymmärrettävää, että Lappeenrannan kaupunki etsii erilaisia ratkaisuja matkailupalveluiden rahoittamiselle. Poliittisessa valmistelussa tämä asia ei kuitenkaan ole ollut. Asiaa on tarkoitus pohtia Lappeenrannan kaupungin ja elinkeinoelämän järjestöjen yhteisessä tilaisuudessa 10.3. Toivottavasti hyviä ratkaisuja saadaan tuolloin kehiin.

Kirjallinen kysymys: Henkilötuntomerkkien ottamisesta rajanylityksen epäämistilanteissa

13.02.2014|News|

Eduskunnan puhemiehelle; Uusi ulkomaalaislaki on ollut voimassa kuluvan vuoden alusta alkaen. Lain tarkoituksena on Schengenin rajasäännöstön, paluudirektiivin ja EU:n matkustusasiakirjapäätöksen sekä Suomen lainsäädännön yhteensovittaminen. Ulkomaalaislakiin lisättiin uusia käsitteitä, kuten pääsyn epääminen. Ulkomaalaisen pääsy voidaan siis evätä rajanylityksen yhteydessä, jos henkilö ei täytä maahantulon edellytyksiä ja oleskelun on tarkoitus kestää alle kolme kuukautta. Aikaisempaan käytäntöön verrattuna ja rajanylityspaikoilta jo saatujen kokemusten perusteella jopa yli 90% käännytyksistä vaihtunee uuden lain myötä pääsyn epäämiseksi. Epäkohdaksi ja vähintäänkin pieneksi turvallisuusriskiksi on jo alkuvuoden aikana osoittautunut se, ettei pääsyn epäämistä kuitenkaan mainita uudessa laissa henkilötuntomerkkien ottamisen perusteena. Käännyttäminen on samassa laissa peruste henkilötuntomerkkien ottamiselle ja aiemmin [...]

Säästääkö vai ei?

12.02.2014|News|

Kevään kuluessa maamme hallitus joutuu tekemään jälleen kerran ikäviä säästö- ja sopeutuspäätöksiä. Kokonaissopeutustarve on kolme miljardia euroa ja hallitusohjelman mukaisesti lähdetään siitä, että puolet summasta on menoleikkauksia ja puolet veronkorotuksia. Näiden sopeutustoimien suhteen kannattaa olla nyt tarkkana. Ne ovat välttämättömiä, mutta harkitulla ajoituksella ja yksityiskohtaisella suunnittelulla saadaan paras lopputulos. Vaikka juuri julkistetut teollisuuden tuotantoluvut kahdelta viime vuodelta ovat masentavaa luettavaa, on viitteitä orastavasta talouden elpymisestä. Tätä käännettä parempaan meidän tulee varjella ja raivata esteitä sen tieltä. Jos nyt toteutetaan kaavaillut säästöt kertarysäyksellä on vaarana, että talouden nousu kääntyy takaisin miinukselle. Se olisi Suomelle katastrofaalista. On selvitettävä ja laskettava tarkoin erityyppisten [...]

tammikuu 2014

Mahdollisuuksien maakunnassa menee aika hyvin

11.01.2014|News|

Kun seuraa valtakunnanpolitiikkaa ja maamme haasteita - omista arkipäivän hankaluuksista puhumattakaan - jää helposti huomaamamatta, että meillä Etelä-Karjalassa itseasiassa menee aika hyvin. Keskustelessa muiden maakuntien edustajien kanssa, Etelä-Karjalan tulevaisuus nähdään valoisana. Ja niinhän se onkin. Näinä vaikeina aikoina meillä tapahtuu taloudellista kehitystä ja tehdään uusia investointeja enemmän kuin muualla. Nyt jos koskaan Etelä-Karjala on mahdollisuuksien maakunta. Meillä on olennaisesti paremmat menestymisen mahdollisuudet verrattuna moneen muuhun maakuntaan Suomessa. Muualla Suomessa ollaan usein jopa kateellisia asemastamme lännen ja idän portinvartijana. Nämä meille suodut mahdollisuudet pitää hyödyntää. Hyödyt eivät tule itsestään, vaan niiden kotiuttamiseksi on tehtävä paljon töitä. Sekä maakunnan sisäiseen kehitykseen että Venäjän [...]

joulukuu 2013

Ollilan ehdotus on raakile

28.12.2013|News|

Jorma Ollilan johtama työryhmä on julkistanut autoveron uudistamista käsittelevän raporttinsa. Ehdotus on, että autovero korvattaisiin yhdistetyllä kilometri- ja polttoaineverolla. Syy uudistamiseen on, että polttoaineen kulutus energiatehokkuuden ja sähköautojen yleistymisen myötä ei enää jatkossa tuota valtiolle nykyisen tasoista verokertymää. Ajetuista kilometreistä pidettäisiin lukua satelliittiperustaisen paikantamisen ja liikkumisen myötä autossa olevaan tietokantaan tallennettujen sijaintitietojen avulla. Tämän perusteella maksettaisiin veroa. Tämä muodostaa ihmisten yksityisyyden kannalta suuren riskin. Aukotonta tietojärjestelmää ei ole olemassa eikä sellaista ole mahdollista tehdä. Tietoja voidaan käyttää väärin. Ehdotetut toimenpiteet ovat hyvä keskustelunavaus mutta eivät sellaisenaan toteuttamiskelpoisia. Voimakkaasti yksinkertaistaen, jos vero perustuu ajettuihin kilometreihin, miksei vaikkapa auton katsastuksen yhteydessä todettaisi [...]

marraskuu 2013

Tulevaisuus

15.11.2013|News|

Eduskunnassa käsiteltiin viime torstaina hallituksen tulevaisuusselonteko. Selonteossa esitettiin pohdintoja millainen Suomi ja maailma on 2030-luvulla ja salissa käytiin puolivilkasta keskustelua aiheesta. Samana päivänä julkistettiin myös filosofi Himasen kohua herättänyt tulevaisuustutkimus. Itse olen vasta nyt päässyt tuon 400-sivuisen teoksen loppuosaan, mutta en vielä kehu tai moiti sitä. Ihailen niiden professoristahojen omaksumiskykyä, jotka ovat aamukymmeneen mennessä kyenneet lyttäämään samana aamuna kello yhdeksän julkaistun tutkimuksen. Samaten jotkut opposition edustajat käyttivät puheaikansa selonteon arvostelemiseen "väärin sammutettu" -teemalla sen sijaan, että olisivat aidosti osallistuneet ajatustenvaihtoon maamme tulevaisuudesta. Mitä tästä voi päätellä? Keskustelussa nousi esiin ajatus negatiivisuuden kierteestä ja henkisestä lamasta. Epäluulo on vallalla. Ympäristöä ja [...]

Lakialoite henkilötietolain 28§:n muuttamisesta

15.11.2013|News|

Lakialoite Laki henkilötietolain 28 §:n muuttamisesta Eduskunnalle Aloitteen pääasiallinen sisältö Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi henkilötietolain (523/1999) 28 §:n 2 momenttia siten, että rekisterinpitäjällä olisi pyydettäessä velvollisuus antaa puhelintallenteen kopio rekisteröidylle. Aloite liittyy yrittäjiin kohdistuvan harhaanjohtavan markkinoinnin torjumiseen. Usein harhaanjohtavaa puhelinmarkkinointia harjoittava myyjä väittää yrittäjän sitoutuneen puhelimessa sopimukseen, ja vaatii sen perusteella yrittäjän mielestä perusteettoman laskun maksamista. Samalla myyjä ilmoittaa, että puhelinkeskustelu on tallennettu ja että tallenteelta käy ilmi yrittäjän sitoutuminen sopimukseen. Myyjä ei kuitenkaan suostu toimittamaan tallennetta sitä pyytävälle yrittäjälle, jolloin yrittäjä ei voi tarkastaa keskustelun sisältöä ja myyjän väitettä sopimuksen syntymisestä. Perustelut Pk-yrityksiin kohdistuva vilpillinen ja harhaanjohtava markkinointi on ongelma [...]

syyskuu 2013

Työrauhaa ja turvallisuutta kouluun

23.09.2013|News|

Hallitus on uudistamassa perusopetuslakia. Tarkoitus on mm. kurinpitosäännösten selkiyttäminen. Tulevassa laissa otetaan kantaa oppilaan määräaikaiseen erottamiseen koulusta, jälki-istuntoon ja oppilaan saamien rangaistusten suorittamiseen. Viimeaikaiset uutiset kouluista kertovat meille karua kieltä siitä, että tiettyä kurinpalautusta tarvitaan. Vika ei ole opettajissa, vaan lainsäädännössä. Hallituksen esitys tämän korjaamiseksi on hieman puutteellinen. Lakiesitystä tulee täydentää esimerkiksi turvaamistoimena tehtävän oppilaan erottamisajan pidentämisellä. Nykyinen käytäntö ei salli erottamista välittömästi väkivaltaisen käytöksen tai opetuksen kohtuuttoman häiritsemisen vuoksi vaan se tapahtuu erillisen toimikunnan päätöksellä mahdollisesti viikkojen päästä itse tilanteesta. On selvää, ettei tällöin erottamisen perimmäinen tarkoitus toteudu. Lakiin tulee saada kirjaus, että oppilas voidaan rehtorin päätöksellä erottaa välittömästi [...]

Kirjallinen kysymys: Kaksikäyttöautot alv-vähennyskelpoisiksi yrityksille

12.09.2013|News|

Eduskunnan puhemiehelle; Eduskunta on aikanaan autoverouudistuksesta päättäessään HE 190/2004 käsittelyn yhteydessä hyväksynyt lausuman, jossa todetaan: Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ajoneuvojen verotuksellisen luokituksen aikaansaamiseksi. Tässä yhteydessä tulee tarkastella myös mahdollisuuksia rajata yksinomaisessa työkäytössä olevat double cab- tai pick up -tyyppiset ajoneuvot kaksikäyttöautojen määrittelyn ulkopuolelle. Tilanne ollee edelleen lausuman tasalla. Nyt tähän olisi syytä viimein palata. Vaikutukset olisivat myönteisiä sekä valtiolle että yrityksille. Kun nk. kaksikäyttöautot eli takapenkilliset pakettiautot siirrettäisiin yritysten kannalta alv-vähennyskelpoisiksi, mahdollistaisi se monelle yritykselle kalliimman auton hankinnan, joka puolestaan toisi valtiolle enemmän ajoneuvoverotuloja. Nykyään kaksikäyttöautoja ei osteta yrityksiin, koska ne eivät ole vähennyskelpoisia. Monet yritykset, kuten rakennusliikkeet käyttävät [...]

Go to Top