elokuu 2013

Bemaridemareilla on haasteita

06.08.2013|News|

Kesäkissanristiäisistä koulujen alkuja odottelemaan palaavat kansanedustajat yrittävät keksiä kilvan mitä vaan median kesänälkään. Valitettavasti Suomi-Areenat sun muut ovat pilanneet koko homman - normi-hevontuotosta ja sensemmoista on riittänyt jopa Hesarinkin otsikoihin pitkin kesää.  Vieläkö voi olla paluuta entisaikoihin jolloin ehdotuksella Karjalan vaihtamisesta Ahvenanmaahan pääsi viikoksi lööppeihin? No, ehkäpä uhkaus keskioluen myynnin siirrosta kaupoista Alkoon löytää itsensä samaan kategoriaan. Varsinkin jos ehdottaja on ministeri. Aika ajoin tehdään kyselyitä, joilla mitataan puolueiden kannatusta. Viimeisimmissä kannatusluvuissa on enemmän vaihtelua kuin normaalissa virhemarginaalissa mutta kuitenkin vähemmän kuin pidemmässä historiallisessa tarkastelussa. Ei kuitenkaan kaikkien puolueiden osalta. Pidempiaikaisessa trendissä yksi seikka on selvä: useamman vuoden räpiköinnistä ja rimpuilusta [...]

kesäkuu 2013

Kirjallinen kysymys ELY-keskusten toiminnasta

14.06.2013|News|

Eduskunnan puhemiehelle, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) hoitavat valtionhallinnon alueellisia toimeenpano- ja kehittämistehtäviä. Niiden tehtävänä on edistää hyvän elinympäristön ja yhdyskuntarakenteen kehittymistä sekä tukea kansalaisten hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä maakunnissa. Kun ELY-keskukset vuoden 2010 alusta perustettiin, oli tavoitteena saada aikaan synergiahyötyjä elinkeinojen, liikenteen ja ympäristön osalta. Käytännön kokemukset ovat nyt kuitenkin osoittaneet, ettei tämä tavoite ole täysin toteutunut. Ongelmallisimmaksi ja tavoitteiden vastaiseksi ELY-keskusten toiminnassa on osoittautunut ympäristöviranomaisen menettely, jonka johdosta moni alueellisen elinvoiman ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta tärkeä ja hyödyllinen hanke on jopa kokonaan kaatunut. Nämä kyseiset hankaluudet koskevat ELY-keskuksia eri puolilla Suomea, mutta pelkästään Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vaikutuspiiristä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson [...]

Tsaristinen ympäristöhallinto kyykyttää hallintoalamaisiaan

10.06.2013|News|

Kaakkoisessa Suomessa on vireillä monia merkittäviä elinkeinotoimintaan ja kaupankäyntiin liittyviä hankkeita, jotka toteutuessaan ja onnistuessaan synnyttäisivät lisää työpaikkoja ja verotuloja. Valitettavan moni täysin asianmukaisesti suunniteltu hanke torpedoituu ei suinkaan ankaran kilpailun vaan viranomaisten toimnnan takia. Näyttää siltä, että ympäristöviranomaiset tulkitsevat säädöksiään tiukan hallintokeskeisesti vain Helsingin näkökulmasta myös täällä Etelä-Karjalassa. Alueen ainutlaatuisia mahdollisuuksia ei nähtävästi huomioida lainkaan. Kaakkois-Suomen liiketoiminnallisten erityispiirteiden tulee mennä tiukan ympäristönsuojelutulkinnan edelle. Rakennuslaki velvoittaa viranomaisen edistämään elinkeinotoimintaa. Miksi näin ei sitten toimita, vaan ympäristöviranomaiset näyttävät tulkitsevan säädöksiä kuin piru raamattua yrittäjien vahingoksi? Presidentti Niinistö totesi vierailullaan Etelä-Karjalassa, että rakennuslaki ja valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet eivät ota riittävästi huomioon [...]

toukokuu 2013

Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä

07.05.2013|News|

(vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Edustaja Sankelon kritiikki oli siinä mielessä oikeutettua, että suhtaudun todellakin skeptisesti tähän pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön. Historiaa kun lukee, niin se on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka tämä puolustusyhteistyö, jos sitä on harjoitettu, ei ainakaan ole toteutunut Suomen kansan turvallisuutta edistävällä tavalla, ja tästä syystä suhtaudun epäillen tähän. Toki tietenkin toivon sitä, että me saisimme Pohjoismaiden kesken sovittua sellaiset sotilasliitto- ja valtiosopimuspohjaiset ratkaisut, että sitä todellista yhteistä puolustusta sitten harjoitettaisiin. Jukka Kopra, Eduskunta, 7.5.2013. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012 Ainoa käsittely Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_49_2013_vp_1_101_101_p.shtml

Kyberpuolustusstrategiaan on sisällytettävä ennakolta vaikuttamisen mahdollisuus

07.05.2013|News|

(vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Mielestäni Suomen tulisi hakea Naton jäsenyyttä niin nopeasti kuin mahdollista, mutta se nyt ei tällä erää ole hallitusohjelmassa, joten se siitä. Puheet tästä pohjoismaisesta yhteistyöstä minusta ovat kauniita ja hyviä, mutta en usko, että sitä kautta kovin nopeasti on saavutettavissa kokonaisvaltainen sotilasliittopohjainen puolustusratkaisu. Edustaja Thors minusta nosti hyvin esiin pohdinnan tästä Ruotsin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ja siitä, kumman tulisi sitä ensin hakea, ja minusta meidän ei tule katsoa Ruotsin mallia vaan toimia Suomen etujen mukaisesti itsenäisesti tässä asiassa. Edelleen osaltani liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä olen kiinnostunut tästä kyberturvallisuusasiasta, ja tietysti täytyy nyt muistaa, että kyberturvallisuus ja kyberpuolustus ovat [...]

Suomen on pohdittava uudelleen puolustusvälineteollisuuden vientisäädöksiä

07.05.2013|News|

Arvoisa puhemies! Suomalainen puolustusvälineteollisuus on maailman huippuluokkaa. Suomalaisia tuotteita arvostetaan maailmalla, ja esimerkiksi meillä kehitetyt kuljetusajoneuvot ovat maailman parhaita. On suorastaan surullista havaita, että tämänhetkinen poliittinen linjauksemme estää puolustusvälineteollisuuden tuotteiden myymistä ulkomaille hyvinkin voimakkaasti. Vedotaan EU-linjauksiin samalla kun muut EU-maat myyvät vapaammin mutta vastuullisesti omia tuotteitaan maailmalle. Minun mielestäni suorastaan katastrofaalinen esimerkki on se, että Sakon tehtaat Suomessa joutuvat siirtämään tuotantonsa Berettan tehtaalle Italiaan - Berettahan siis omistaa Sakon - ja sitä kautta saadaan sitten tuotteet kaupaksi maailmalle, kun meidän Suomen paikallinen politiikka ei sitä salli. Olisi suotavaa, että meilläkin tulkittaisiin näitä vientisäädöksiä siten, että puolustusvälineteollisuutemme olisi tasavertainen muiden EU:ssa [...]

Kyberturvallisuuteen ja -puolustukseen on panostettava

07.05.2013|News|

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on keskittynyt turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa koskevassa lausunnossaan lähinnä kolmeen asiaan. Nämä kolme näkökulmaa ovat Puolustusvoimien rahoituksen riittävyys, kyberturvallisuus ja -puolustus sekä pohjoismainen yhteistyö. Kaikille meille on selvää, ettei Puolustusvoimien rahoitus ole tällä hetkellä tarpeiden tasalla. Käynnissä oleva rakenneuudistus ja ankara säästökuuri muodostavat riskitekijän. Kuten valiokuntakin lausunnossaan toteaa ja kuten täällä lukuisissa puheenvuoroissa on huolta kannettu, on erittäin tärkeää, että vuonna 2015 Puolustusvoimien rahoitus ja toimintaresurssit sekä hankinnat palautetaan sille tasolle, jolla niiden kuuluu olla. Tason kuuluu olla sellainen, että voidaan asianmukaisesti harjoitella ja kouluttaa reserviä sekä tehdä tarvittavat materiaalihankinnat varastojen ylläpitämiseksi. Mielestäni Puolustusvoimien rahoitustaso tulee mitä [...]

Sotilaallinen yhteistyö Ruotsin ja EU:n kanssa

07.05.2013|News|

Arvoisa puhemies! Erittäin ilahduttavaa tässä keskustelussa on havaita se, että me kuitenkin olemme saman päämäärän perässä kaikki eli Suomen turvallisuutta hakemassa. Omalta osaltani haluaisin täsmentää tuota, kun suhtauduin skeptisesti pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön, että tarkoitin tietenkin sitä kovinta ydintä, sitä tilannetta, mitä me tietenkään emme koskaan toivo tulevan eteemme, että kovat ovat piipussa ja sotilaita lähetetään taisteluun. Ei sellainen hoidu yhteistyöllä. Se edellyttää sotilasliittoa, valtiosopimusta. Olen edelleen sitä mieltä, että on paljon työtä tehtävänä, että saamme esimerkiksi Ruotsin taipumaan kanssamme tällaiseen sotilasliittoon. Edustaja Kanerva minusta otti erinomaisen ansiokkaasti esille tämän EU:n oman puolustusjärjestelmän vision ja sen kehittämisen, ja kyllä minusta se olisi [...]

Yrittämisen esteet poistettava yli 70-vuotiailta taksiautoilijoilta

02.05.2013|News|

Arvoisa puhemies! Tämä raskaan kaluston kuljettajien yläikärajan säätelyhän kuuluu EU-harmonisoinnin piiriin, ja viimeisimmässä asiaa koskevassa EU-direktiivissä jäsenvaltioilta poistettiin oikeus asettaa yläikäraja raskaan kaluston kuljettajille. Se tarkoittaa tänä päivänä sitten sitä, että rekkakuskit ja bussikuskit - toki terveydentilan niin salliessa - voivat ajaa huomattavasti vanhempanakin kuin 70 ikävuotta. Mutta taksinkuljettajan osalta ajoluvan yläikäraja tosiaan on kansallista lainsäädäntöä. Se on kiinteästi säädetty, ja sitä tässä edustaja Mäntymaa on lakialoitteellaan muuttamassa. Minunkaan mielestäni ei ole oikeudenmukaista, että raskaan liikenteen kuljettajat voivat kuntonsa niin salliessa ja halutessaan jatkaa ammatissaan 70 ikävuoden jälkeen mutta taksinkuljettajat eivät voi. Näin ollen taksinkuljettajan ammattiryhmän osalta tulee siirtyä samaan [...]

Pakkausmerkintöjen kerrottava myös ruoan matkasta pöytään

02.05.2013|News|

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni lakialoitteen äiti, edustaja Kalmari, omassa avauspuheenvuorossaan toi varsin hyvin esille niitä näkökohtia, jotka tätä ongelmakenttää kuvaavat. Edustaja Heinosen puheenvuoro siihen perään oli varsin hyvin sitä täydentävä ja uusia näkökulmia myös siihen lisäävä. Kysymyshän on globalisaatiosta, sen lieveilmiöistä tai siihen liittyvästä ominaisuudesta. Tavarat liikkuvat toiselle puolelle maapalloa ja takaisin, voisiko sanoa, yhdellä hiiren naksahduksella, ja tämä koskee tänä päivänä myös ruokaa ja elintarvikkeita. Meillä on tällaista järjettömyyttä, joka jo aiemminkin tuli esiin, että Norjassa pyydettyä lohta roudataan Kiinaan ja se perataan siellä ja pakastetaan ja tuodaan sitten suomalaisille kuluttajille myytäväksi kauppaan. Ei varmaan ole kovin kaukaa [...]

Go to Top